Sivistyssanakirjan mukaan ”avantoskooppi” tarkoittaa ”kansainvälistä uusien avantgarde-lyhytelokuvien ja -videoiden katselmusta”. Menkäämme siis suoraan asiaan.
Avantoscope 1: don’t touch me when i start to feel safe
Avantoscope 1 kiinnittää huomiomme rakennusten ja ruumiiden haurauteen ja epästabiiliuteen. Tiedämme havaintojemme, muistojemme ja tunteidemme muodostuvan aivojemme lukemattomista synaptisista yhteyksistä, mutta tästäpä se kaikki vasta alkaakin. Olemme kytkeytyneinä ruumiimme ulkopuolelle mitä erinäisin tavoin. Entä heittääkö joku silmiimme hiekkaa - kuka toimittaa Nukkumatin virkaa?
Sami Sänpäkkilän kolme lyhyttä teosta Hämeenkatu, Tarbotstraat ja plantage midden laan ovat “mies ja Super-8-kamera”-metodilla toteutettuja muotokuvia eurooppalaisten kadun julkisivuista. Sänpäkkilä on kuvannut rakennuksia alakulmasta etsien niiden julkisivuista paikkoja, joita harvemmin huomataan. Hän on kuvannut elokuvansa ruutu ruudulta kävellen pitkin katua kävellen, pysähtyen aina kuvan ottamisen hetkellä. Sänpäkkilä esiintyy Avanto- festivaaleilla ensimmäistä kertaa elokuvantekijänä, aikaisemmin hän on ollut mukana nimellä Es (vuonna 2000 soolona; 2001 yhdessä Pekka Airaksisen kanssa, jolloin hän laati myös konsertin videoprojisoinnin; 2002 säestämässä Bruce Baillien elokuvaa Holy Scrolls) ja Kemiallisten ystävien jäsenenä.
Stefan Macheinerin mukaan “visuaalisen todellisuuden uusi tila on juokseva ja nestemäinen, ameebamainen”. Macheinerin teoksen Erase and rewind alussa rakennukset romahtavat, minkä jälkeen kuva pehmenee valuviksi muodoiksi. Teos havainnollistaa miten koneen käsittelemää kuvaa ei voi yksinkertaisin keinoin palauttaa inhimilliseen havaintoon. Synteettisen kuvan valuva taivas on jo erottamaton osa yhteistä todellisuutta. Teoksen äänitaustan on tehnyt Elisabeth Meilinger.
Pekka Sassin videoteoksen The Dead House kuvat muistuttavat sävykkäitä maalauksia. Kuvankäsittely tuottaa etäännytyksen realismista kohteiden värien sulaessa reunoiltaan yhteen. Epätarkkuus korostaa fantasiaa ja muistoja, ääniraidan viitatessa mysteerielokuvan tai -kuunnelman auditiiviseen maisemaan (oven narina, kirjoituskoneen naputus, laukaus), mutta muistuttaen myös lapsuuden ajan kuvitelmista ja leikeistä.
Digitaalisen taiteen teoreetikot ovat tuoneet esiin esielokuvallisen ja post-elokuvallisen liikkuvan kuvan (esimerkiksi Quicktime-videoiden) samankaltaisuuden. Anoxissa Robin Dupuis ottaa lähtökohdakseen tästä yhteydestä muistuttavan lyhyen toiston rytmin, kuitenkin digitaalisen välineen omaa poetiikkaa seuraten ja luoden. Kuva sulaa uusiksi muodoiksi, erottuu ja yhdistyy jatkuvasti varioituen ja kehittyen.
Anouk de Clercqin, Joris Coolin ja Anton Aekin pelkistetyin mustavalkoisin piirroksin etenevä digitaalinen animaatio Building siirtää arkkitehtonisen tilan kokemuksen valkokankaalle. Aekin musiikki liittyy saumattomasti de Clercqin ja Coolin animaatiossa hahmottuvaan avaruuden ja ajan koreografiaan. Buildingin lähtökohtana on belgialaisen arkkitehtikollektiivin Robbrecht ja Daem suunnittelema konserttitalo. Kollektiivi tunnetaan mm. Rotterdamissa sijaitsevan Boymans van Beuningen museorakennuksen suunnittelijoina, ja animaatio onkin eräänlainen kunnianosoitus heidän työlleen.
Itävaltalaisen Brigitta Bödenauerin digitaalisessa videossa don´t touch me when i start to feel safe/waltz nuevo no.1 ulkopuoliset kosketukset aiheuttavat ruumiin ja rakennuksen näennäisesti stabiilien tilojen “haihtumisen, sulamisen, romahtamisen ja uudelleenrakentumisen”. Digitaalisissa teoksissaan Bödenauer saattaa still-valokuvien tai erilaisten graafisten metodien avulla luodut hahmot ulottumaan ääriviivojensa ulkopuolelle määrittelemällä niiden sisä- ja ulkopuolella olevien pisteiden välille uusia liikeratoja. Videon musiikin on tehnyt Ivan Pavlov, joka esiintyy Avantoklubilla nimellä COH samana iltana kuin Bödenauerin teos esitetään.
Vuoden 2002 Avantoscopessa esitettiin Michaela Grillin ja Billy Roiszin teos My Kingdom for a Lullaby #4. Nyt on esitysvuorossa My Kingdom for a Lullaby #2, joka on häiriöäänin ja -kuvin hyräilty kehtolaulu korville ja silmille. Tinkimätön teos edustaa minimalistiselle varioinnille perustuvien digitaalisten videotöiden ehdotonta huippua. Teoksen äänitaustasta vastaavat Toshimaru Nakamura (Avanto 2001), Christof Kurzmann ja Martin Siewert.
Venäläisduo Galina Myznikovan ja Sergei Provorovin meditatiivinen teos 20.21 yhdistää strukturaalisen elokuvan rakenteellisuuden absurdiin kerrontaan. Elokuva käsittelee sanomalehtien, kirjojen sekä uudempien tiedon keräämisen välineiden sisältämän informaation määrän näännyttävyyttä. Kaikkiaan 30575 kokonaan tai osittain pysäytetystä, animaation ja nopean leikkauksen keinoin liikkeeseen saatetusta kuvasta koostuva teos perustuu Ivan Pavlovin samannimiseen sävellykseen. Sävellys ilmestyi Prix Ars Electronica -palkitussa Raster Noton -levymerkin cd-sarjassa, joka esitteli minimalistisen elektronisen musiikin tilaa siirryttäessä 20. vuosisadalta 21.vuosisadalle.
Nicolas Schevinin omintakeinen, katkeilevin piirrosviivoin hahmotettujen outojen olentojen maailma esittäytyy animaatiossa Ghost of Chance. Schevinin mukaan kyseessä on “elokuva maalitauluna olemisesta”.
Ryoko Kuwajiman The lay of Figurine - monstergangster on minuutin mittainen elektroninen akvarelli, aiheenaan hirviögangsterin figuuri. Kuwajima on myös muusikko, joka kuuluu eri sukupolvia ja eri kansallisuuksia edustavien naisten The Lappetites -yhtyeeseen.
Saksalainen Börries Müller-Büsching on ottanut digitaalisen videoteoksensa The Eye of Olympia lähtökohdaksi romantiikan ajan kirjailijan E.T.A. Hoffmannin (1776-1822) kauhuelementtejä sisältävän novellin Der Sandmann (1816) (Teos on aikoinaan suomennettu antologiaan Saksalaisia kertomuksia vuonna 1952 nimellä Sannoittaja; uusi suomennos on julkaistu Nuori voima -lehdessä 5-6/2003 nimellä Nukkumatti). Kertomus on innoittanut monia tulkitsijoita Sigmund Freudista videotaiteilija Stan Douglasiin. Müller-Büschingin The Eye of Olympian kuvia säestää Andreas Wodraschan musiikki, joka yhdistyy Juliana Venterin huikean kauniiseen lauluääneen.
Näytöksen päättää kanadalaisen Myriam Bessetten digitaalinen animaatio Nuée. Bessetten tavan hyödyntää värien läpinäkyvyyttä, läpäisemättömyyttä ja valoisuutta on sanottu kantavan yhteyttä 1920-luvun avantgarde-elokuvan esteettisen abstraktion pyrkimyksiin (esimerkiksi Man Rayn suoraan filmille ilman kameraa esineitä valottavaan rayogrammi- tekniikkaan). Nuéen alussa näkyy vesipisaran ja kuplien kaltaisia muotoja, mutta teos lähtee pian omille poluilleen, kasvaen aistilliseksi kokemukseksi väristä ja liikkeestä.
Avantoscope 2: Surullisille, masentuneille, unettomille, harhautuneille, pelokkaille, yksinäisille
Nosfen eli Pilvari Pirtolan teos Cities under fire will not fall muistuttaa sodan hinnasta käyttäen suorasta esittämisestä etäännyttävää, prosessoitua videokuvaa. Teoksen otsikossa esiintyvä kaupunki rinnastuu hautuumaan “kuolleiden kaupunkiin”.
Sami Sänpäkkilän elokuva Kubistisia vittu saatana uuttaa auton hajottamisesta esiin outoa kauneutta. Tuhoamisakti näyttäytyy melankolisen lohduttavana tunteiden kapinana. Teos on omistettu “surullisille, masentuneille, unettomille, harhautuneille, pelokkaille, yksinäisille.”
Musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja ääntä tekevän Tuulanauhat-ryhmän installaatiomuotoisenakin esittäytyneessä teoksessa Screens yhdistyvät kuvat tuulivoimalan siivekkeistä ja lentokoneen ikkunasta avautuvasta näkymästä. Kuvat ja musiikki ovat ilmavia, vapaita, lohduttaviakin. Screensin ohjauksesta vastaavat Markus Koistinen, Gregoire Rousseau ja Samuli Tanner, ja sen soundtrackin on tehnyt Lassi Nikko.
Ryoko Kuwajiman Te[de] The Defrosted World -teoksen elektronisissa maisemissa muodot, figuurit ja värit nousevat pikseliavaruudesta kerrostuakseen, sekoittuakseen ja kadotakseen siihen uudelleen.
The Subversion Agency -elokuvan (Avanto 2003) ohjanneen Mark Boswellin Deep Bluessa avantgardeelokuva, poliittinen elokuva, science fiction ja jopa romanttinen elokuva yhdistyvät kiehtovaksi kollaasiksi. Monista lähteistä lainatut kuvat kytkeytyvät yhteen postmodernin sämpläyksen hengessä. Deep Blue -tietokonetta vastaan pelanneen shakkimestari Garry Kasparovin “vastanäyttelijöinä” elokuvassa ovat mm. IBM, Pentagon, Nasa sekä Avaruusseikkailu 2001:n puhuva tietokone Hal.
Jan van Nuenin teoksen SET-4 lähtökohtana ovat Eurosport-kanavan huippukohtien väliajalla esiintyvät loputtomat ping-pong-ottelut. Nuen on ottanut lähtökohdakseen kolme tällaista ottelua, jotka hän on sekoittanut, asettanut osittain päällekkäin ja järjestänyt päättymättömiksi luupeiksi. Lopputuloksena syntyy tila, joka muistuttaa spiraalimaista kaleidoskooppia, jota teoksen oivallinen äänimaisema iskuineen ja kaikuineen vielä korostaa.
reMIn (Renate Oblak ja Michael Painter) videoteoksessa zijkfijergijok vanhojen ensyklopedioiden piirroskuvat välähtelevät pirstoutuneesti digitaalisen kaaoksen keskellä. Zikfijergijok tutkii vanhojen kuvien ja uuden teknologian rinnakkaiseloa muistuttaen, että aikalaistietomme on samalla tavalla historiallinen ilmiö kuin piirroskuvissa näkyvät manaamisen ja suoneniskujen kaltaiset parannusmenetelmät.
Pekka Sassin eksistentiaalisessa videoteoksessa Nichts musta ja valkoinen kuva vuorottelevat särisevässä, hakkaavan ankarassa rytmissä. Mustan ja valkoisen välkkeessä on kyse kuvan ja olemisen peruskysymyksistä: ilmenemisen ja ei-ilmenemisen problematiikasta.
Avantoscope 3: Out of the Ether
Avantoscope 3 syväluotaa optisen valon ilmiöitä ja tutkii havainnon ja muistamisen ehtoja kulkiessaan kohti elokuvafilmin molekyylitasoa ja digitaalisen kuvan pikselisyvyyttä. Todistamme ylevien tunteiden ja pateettisten emootioiden järisyttävää esiintuloa särögenren aina yhtä yllättävällä näyttämöllä, unohtamatta eetterinhuuruisia näkyjäkään.
Elokuvassaan Out of the Ether sanfranciscolainen elokuvantekijä Kerry Laitala yhdistää oman ja löydetyn kuvamateriaalin audiovisuaaliseksi kollaasiksi, joka hohtaa unen ja hallusinaation outoutta. Lääketieteellinen kuvasto muuntuu houreiseksi eetterin vihreän sumun läpi nähtynä. Kuvien alkemistista muuntautumista säestävät agentti-, scifi- ja kauhuelokuvien teemoista muistuttavat musiikkikatkelmat, jotka yhdistyvät syntetisaattorilla tuotettuun äänimaisemaan. Lopputeksteissä saa erityiskiitokset Ei-populaarin kulttuurin instituutti.
Michaela Grillin strukturaalisen videon Kilvo lähtökohtana on toiminut samanniminen maantieteellinen paikka Suomen Lapissa. Lähes abstraktiksi käsiteltyyn kuvaan liittyy Radian-yhtyeen musiikki, joka on saanut innoituksensa samasta maisemasta.
Lotte Schreiberin I.E. [site o1 - isole eolie] vie Strombolin tulivuorisaarelle. Siinä vuorottelevat staattisella kameralla kuvattu, maisemamaalausta muistuttava super-8-materiaali ja käsivaralla kuvattu, matkavideomaisesti eteenpäin kompasteleva videomateriaali. Valokuva Ingrid Bergmanista tulivuorisaarelle muuttavana naisena, liettualaissyntyisenä Karinina Roberto Rossellinin elokuvasta Stromboli (Stromboli, terra di dio, 1950) vilahtaa rakennuksen seinällä. Ääniraidan muodostavat kuvaustilanteen äänet yhdistettynä Radianin Stefan Némethin säveltämään musiikkiin.
Michaela Schwentner ja Didi Bruckmayr käyttävät teoksensa Giuliana 64:03 lähtökohtana Michelangelo Antonionin elokuvaa Punainen erämaa (Il deserto rosso, 1964). Kuvapinnassa liikkuvat mustavalkoiset suorakulmaiset muodot tuntuvat uhkaavan teoksen lopussa välähdyksenomaisesti esiin tulevan hahmon (näyttelijätär Monica Vittin esittämän Punaisen erämaan roolihahmon Giulianan kasvot) figuratiivisuutta. Myös teoksen äänimaisema on rakennettu Antonionin elokuvan äänistä.
Englantilainen Ian Helliwell on aikaisempien Avanto-festivaalien vakionimiä. Hän on 1990-luvun alusta lähtien työskennellyt super-8-filmimateriaalin parissa mm. maalaamalla sitä käsin, käsittelemällä sitä erilaisin kemikaalein sekä käyttämällä stop motion -animaatiotekniikkaa. Teoksessaan Compound Eye hän tutkii super-8-elokuvan materiaalin esteettisiä mahdollisuuksia alkemistisella keksimisen innolla. Helliwell tekee itse elokuviensa soundtrackit.
TJADER-KNIGHT inc. on Helsingissä toimiva tekijäduo, jonka muodostavat Maria Tjäder ja David Knight. Teoksessa Caustically Happy nähdään suu ja kaksi suuta lähikuvassa. Keston avulla lähikuva kasvaa omaksi kokonaisuudekseen, mikrokosmokseksi, jossa on kyse enemmästä kuin yhteydestään irrotetusta yksityiskohdasta.
Ranskalainen, vuonna 1973 syntynyt Pierre-Yves Cruaud tutkii teoksessa Vivantes Lueurs (Elävät valot) havaintojen ja muistikuvien yhteyttä. Elokuvassa on käytetty satoja valokuvia, joista alkaa videokuvien virrassa hahmottua esiin yhä enemmän kasvojen kaltaisia muotoja. Muodot eivät koskaan kehity tunnistettaviksi, vaan jäävät keskelle kehkeytymistään, “kuvien synnyttämistä”, kuten Cruaud itse teoksensa aihetta luonnehtii.
Alli Savolaisen teoksen Abroad ensimmäisissä kuvissa valtameren aallot hengittävät rantahietikkoon. Pysäytyskuvat eteläamerikkalaisesta kaupungista seuravat aaltojen rytmiä. Ne kerrostuvat läpikuultavaksi tilaksi, kuvaksi elävästä muistista muokkaamassa nykyhetkeä. Teos tuo mieleen filosofi Henri Bergsonin (1859–1941) kärjellään seisovan kartion, jonka sisälle sijoittuu loputon määrä kehiä, jotka kuvaavat sitä virtuaalisuutta, mistä muistimme muodostuu. Kun muistelemme, mielemme vetää jonkin näistä kerroksista kohti nykyhetkeä, pysäyttäen sen liikkeen ja ottaen siitä eräänlaisen snapshotin tai pysäytyskuvan. Samalla muut kerrokset kuultavat kuitenkin myös sen läpi elävän muistin kokonaisuutena.
Fuckhead-yhtyeen jäsenten Didi Bruckmayrin ja Michael Strohmannin video Sinus-passage perustuu digitaalisuuden keskeiselle periaatteelle, jossa mikä tahansa informaatio on muutettavissa toiseen muotoon. Generatiivisen lähtöalustan kuviksi muuntuville äänille tarjoaa Fuckheadin musiikki. Bruckmayr on laulaja, näyttelijä, performancetaiteilija sekä 3D-ympäristöjen ja interaktiivisten audio-käyttöliittymien parissa työskentelevä mediataiteilija. “Entropiasta ja itseorganisoitumisesta, kiihkosta ja vapaudesta” kiinnostunut Strohmann on puolestaan säveltäjä ja käyttöliittymien suunnittelija.
Pekka Sassin Void on videoteos aineen huokoisuudesta ja ruokasalin mikrokosmoksesta.
Karø Goldtin ohjaajakollegan ja kuraattorin Norbert Pfaffenbichlerin mukaan Goldtin teoksessa Lost “avoimesti romanttinen kohtaa lyyrisen symbolismin.” Goldt on tehnyt vuodesta 1999 lähtien elokuvia kehittämällään tekniikalla, jota hän kutsuu nimellä “fotofilm”. Lostissa hän on yhdistänyt ohuita läpinäkyviä värillisiä liuskoja itse ottamiinsa valokuviin. Musiikin on tehnyt rashim-duo, jonka muodostavat Yasmina Haddad ja Gina Hell.
Didi Bruckmayrin ja Michael Strohmannin toisessa videossa Ich bin traurig 3d-animoitu pää laulaa ooppera-aariaa tai liediä lemmen menettämisestä. Teoksesta on J.G. Ballardin ajatuksiin nojautuen todettu sen viittaavan uuden teknologian luomiin uusiin pakkomielteisiin, toiveisiin ja perversioihin. Samalla se kuitenkin suuntautuu myös uusiin säröisiin synteeseihin, joissa inhimilliset tunteet voivat ilmetä. Äänitaustasta vastaa jälleen Fuckhead.
Ian Helliwellin super-8-elokuva Beyond the Light esittelee prisman läpi hajautuvan valon estetiikkaa taiteen ja tieteen romanttisen synteesin hengessä.
Näytöksen päättää itävaltalaisen strukturaalisen elokuvan pioneerin Peter Kubelkan uusi elokuva Dichtung und Warheit (“Runo ja totuus”), joka on etukäteistietojen mukaan vaikuttava taidonnäyte tältä avantgarde-elokuvan mestarilta. Teoksen ensi-ilta oli Rotterdamin elokuvafestivaaleilla tammikuussa 2004. Kubelka luonnehtii teostaan seuraavasti: “Dichtung und Warheit sisältää mainoksista kerättyjä katkelmia, joita yhdistää samanlainen elementti: näyttelijät näytetään ennen kuin he alkavat näytellä sitä mitä heidät on ohjattu esittämään. Toistuvat ready-made-otokset luovat aikamme ihmisen henkistä tilaa kuvaavista glorifioiduista hetkistä symbolisten merkityksen kerroksia. Kauneus ammennetaan hiustenhoitoaineesta, kosinta ja hedelmöittäminen liittyvät suklaan syöttämiseen, helppoon synnytykseen kuuluu lakattu lattia, ihmisellä on eläinkumppaneita ja esinekumppaneita. En halunnut tehdä löydetystä materiaalista täydellisesti muotoiltua viestiä, vaan halusin säilyttää arkeologisen informaation täyden rikkauden. Näkökulmani ei ole enää nykytaiteilijan vaan tarkkailijan, joka katsoo kaukaiseen menneeseen.”
Avantoscope 4: Magneettisia unia
Nicolas Schevinin animaation Untitled (by all means) filosofia tiivistyy siinä esiintyvässä lauseessa: “The possible events that can occur in the wink of an eye are endless, absolutely endless”.
Robin Dupuisin Parachutessa abstraktit muodot avautuvat ja sulkeutuvat sateenvarjon tapaan. Liikettä säestää nykivin rytmein eteenpäin sykähtelevä elektroninen äänitausta.
Norbert Pfaffenbichlerin teoksessa notes on film01 -else on viisi rinnakkaista ruutua, joissa kussakin näyttäytyy sama turkikseen pukeutunut nuori nainen. Kontrastinen kuva ja filmin mustavalkoisuus assosioivat hahmon 1920-luvun ekspressionististen ja Neue Sachlichkeit -suuntausten naishahmoihin tai myöhempien film noir -elokuvien femme fataleihin. Kuvien alapuolelle sijoittuu sanasta if sanaan else muuntuva teksti. Modernistisen taide- ja elokuvamusiikin kliseitä kierrättävästä äänitaustastasta vastaa multi-instrumentalisti Wolfgang Frisch.
Laura Melan ja Janne Lappalaisen teoksessa Junaunia nähdään ja kuullaan kuin unen ja valveen rajamailla ilmeneviä kuvia ja ääniä muun muassa suomalaisuuden historiallisista ilmentymisistä.
Pure DeKamin Displaced alkaa abstraktien muotojen nopeilla pyörivillä pyyhkäisyliikkeillä, jotka näyttävät magneettisista hiukkasista muotoutuneilta. Atmosfäärinen äänitausta metallisine säröineen ja kaikuineen vahvistaa vaikutelmaa. Vähitellen paljastetaan lähtökohtana ollut tilanne huoneessa.
Avantoscope 1
Sami Sänpäkkilä: Hämeenkatu (2002), 3´50´´ / Tarbotstraat (2003),
0´45´´ / plantage midden laan (2003) 2´17´´
Stefan Macheiner: Erase and rewind (2003, Itävalta), ääni: Elisabeth Meilinger 3´20´´
Robin Dupuis: Anoxi (2003, Kanada), 4´13´´
Anouk de Clercq/J. Cool/A. Aeki: Building (2003, Belgia), 12´30´´
Pekka Sassi: Dead House (2003, Suomi), 5´35´´
Brigitta Bödenauer: don´t touch me when i start to feel safe /
waltz nuevo no.1 (2003, Itävalta ), musiikki: Ivan Pavlov 4´1´´
Michaela Grill/Billy Roisz: My Kingdom for a Lullaby #2 (2004), 10´
Galina Myznikova/Sergei Provorov: 20.21 (2002, Venäjä/Ruotsi), musiikki: Ivan Pavlov, 15´35´´
Nicolas Schevin: Ghost of chance (2003, Suomi/Ranska), 3´
Ryoko Kuwajima: Monstergangster - the ray of figurine (2001, Japani), 1´
Börries Müller-Büsching: The Eye of Olympia (2003, Saksa),
musiikki: Andreas Wodraschka/laulu: Juliana Wenter, 11´
Myriam Bessette: Nuée (2003, Kanada), 2´36´´
Avantoscope 1 esitetään Kiasma-teatterissa perjantaina 19.marraskuuta klo 17.
Avantoscope 2
Nosfe: Cities under fire will not fall (2003, Suomi), musiikki: 110, n. 5 min
Sami Sänpäkkilä: Kubistisia vittu saatana (2003, Suomi), musiikki: Es, 4´45´´
Tuulanauhat: Screens (2004, Suomi), ohjaus Markus Koistinen, Gregoire Rousseau
ja Samuli Tanner, soundtrack Lassi Nikko, 3´03´´
Ryoko Kuwajima: Te[de] The Defrosted World (2002, Japani), 4´38´´ PERUUTETTU
Mark Boswell: Deep Blue (2003, Yhdysvallat), 9´
Jan van Nuenen: SET-4 (Holland, 2003), 3´50´´
reMI: zijkfijergijok (2003, Itävalta/Alankomaat), 3´
Pekka Sassi: Nichts (2004, Suomi), 6´20´´
Avantoscope 2 esitetään Avanto-yökerhossa UMO Jazz Housessa perjantaina 19. marraskuuta. Lisäksi nähdään Pupu Lihaviston lyhytelokuva Man And His Wardrobe, jossa on pääosassa Läjä Äijälä (kts. sivu 1)
Avantoscope 3
Kerry Laitala: Out of the Ether (2003, 16mm, Yhdysvallat), 10´
Michaela Grill: Kilvo (2004, Itävalta), musiikki: Radian, 6´
Lotte Schreiber: I.E.[site o1 - isole eolie] (2004, Itävalta),
musiikki: Stefan Németh, 8´
Michaela Schwentner/Didi Bruckmayr: Giuliana 64:03 (2003, Itävalta ), 3´
Ian Helliwell: Compound Eye (2004, Iso-Britannia), 3´02´´
TJADER-KNIGHT inc: Caustically Happy (2004, Suomi/Iso-Britannia), 4´
Alli Savolainen: Abroad (2004, Suomi), 4´
Pierre-Yves Cruaud: Vivantes Lueurs (Living Lights) (2003, Ranska), 10´
Didi Bruckmayr/Michael Strohmann: Sinus passage (2004, Itävalta), musiikki: Fuckhead, 4´
Pekka Sassi: Void (2004, Suomi) 3´49´´
Karø Goldt: Lost (2004, Itävalta/Saksa), musiikki: rashim, 5´
Didi Bruckmayr/Michael Strohmann: Ich bin traurig (2004, Itävalta), musiikki: Fuckhead, 5´
Ian Helliwell: Beyond the Light (2003, Iso-Britannia), 3´30´´
Peter Kubelka: Dichtung und Wahrheit (2003, 35 mm, Itävalta), 13´
Avantoscope 3 esitetään Kiasma-teatterissa lauantaina 20.marraskuuta klo 16.
Avantoscope 4
Nicolas Schevin: Untitled (by all means) (2004, Suomi/Ranska), 1´
Robin Dupuis: Parachute (2002, Kanada), 1´20´´
Norbert Pfaffenbichler: notes on film01 -else (2002, Itävalta), musiikki: Wolfgang Frisch, 6´30´´
Laura Mela & Janne Lappalainen: Junaunia (2004, Suomi), 4´
Pure Dekam: Displaced (2003, Yhdysvallat/ Itävalta), ohjaus: Johnny DeKam, musiikki: Pure, 10´24´´
Avantoscope 4 esitetään Avanto-yökerhossa Gloriassa lauantaina 19. marraskuuta. Lisäksi nähdään valikoima The Leo Bugarilovesin musiikkivideoita sekä kaksi Philipp Reichenheimin lyhytelokuvaa, joissa on Alec Empiren musiikki.
