Sun Ra hortoilee avaruudessa raketilla, joka käyttää polttoaineenaan musiikkia (!), ja etsii rauhattomalta maapallolta levähdyspaikkaa, johon voisi mustaihoisena laskeutua. Loputtoman etsimisen jälkeen, noin vuonna 1972, hän päättää laskeutua Oaklandiin, Kaliforniaan. Seuraa taisteluja Ran ja FBI:n, NASAn ja kammottavan yliluonnollisen sutenöörin The Overseerin välillä. Lopulta Ran ”Black Space Program” ajautuu umpikujaan maan päällä, ja paluu avaruuteen on ainoa ratkaisu.
John Coneyn 1974 ohjaama, pitkään kadonneeksi luultu kulttielokuva Space Is The Place free jazz -legenda Sun Ran (1914-1993) missiosta on vihdoinkin yleisön nähtävillä, nyt upeana restauroituna versiona. Se on hämmästyttävä ajankuva Yhdysvaltojen 1970-luvun alun ilmapiiristä ja Vietnamin sodan jälkeisestä arvomaailmasta. Coney ja käsikirjoitukseen vahvasti osallistunut Ra sekoittavat tarinassa täysin luontevasti Mustien Panttereiden rotupolitiikkaa Vietnamin veteraanien ahdistukseen ja Sun Ran Arkestran kosmisia big band-sävellyksiä 1950- luvun sci-fi-estetiikkaan. Afro-egyptiläiseen, kuvitteelliseen Ra-mytologiaan pohjautuvaa elokuvaa onkin kutsuttu osuvasti ”osittain dokumentiksi, osittain sci-fiksi, osittain blaxploitaatioksi, osittain revisionistiseksi raamatulliseksi eepokseksi”. Kerrotaan, että kuvausten aikana Ra haki inspiraatiota lukemalla taukoamatta 2000-sivuista The Urantium Bookia, jossa koko maailmankaikkeuden tuhoisa historia kääntyy lopulta oikealle kurssilleen jumalallisen muusikon ilmestyessä maan päälle.
THURSTON MOORE
Sun Ra tuli Saturnuksesta. Paikka, johon hän nyt on mennyt, ei ole siellä eikä myöskään täällä. Suurin osa pitkin maan katuja vaeltavista luovista neroista on kotoisin muilta planeetoilta. Tietämättömät pitävät heitä friikkeinä, outolintuina ja eksentrikkoina. Aleksandr Skrjabinin, Eliane Radiguen, Moondogin, Albert Aylerin, Maryanne Amacherin ja Captain Beefheartin kaltaisiin taiteilijoihin on suhtauduttu varautuneesti, koska he vaikuttavat niin mystisiltä ja muissa maailmoissa eläviltä. Nämä olennot asettuvat keskuuteemme tunteellisina ja tuntevina taiteilijoina, joiden yhteydenpitokeino pyhään emoalukseensa on vahvan alkuvoimainen: musiikki. Emoalus toimii kanavana, jonka välityksellä tieto ja vapautus pystytään saattamaan niitä tarvitseville yhteisöille. Niinpä ne, joiden juuret ovat syvällä maapallon mullassa, tutkivat näiden taiteilijoiden tuotantoa kokonaisvaltaisesti kerätäkseen sfääreistä löytyvää informaatiota. Näin alkujuuristaan vapautuva energia/elinvoima ja älyllinen ymmärrys saavuttaa kuolemattomuuden – syntymäyhteytensä kosmokseen.
Olemme onnekkaita löytäessämme kosmisia sanansaattajia, jotka kykenevät tarjoamaan vaikeatajuisemmatkin kosmisen filosofian opetuksensa tämän planeetan kielillä ymmärrettävässä muodossa. Sun Ra vetoaa ihmisen järjenvastaiseen puoleen. Hänen mukaansa ihminen on joutunut ristiriitaisten signaalien vaikutuskenttään (yhden hänen levynsä nimi on It Is After The End Of The World), ja totuus löytyy arkielämän alemmista kerrostumista. Hän keräsi ympärilleen joukon epäsosiaalisia ja syrjäytyneitä muusikoita, joiden kanssa hän ryhtyi harjoittamaan mystisiä dialogeja, sofistikoitunutta taiteentekoa ja kurinalaisia rituaaleja. Sun Ra oli innokas ja tieteellisen perusteellinen kielitieteen harrastaja. Hänen egyptologiaa, eri uskontojen teologiaa ja rotuteorioita käsittelevä kirjakokoelmansa oli pyörryttävän laaja. 50- ja 60-lukujen kuluessa hän kehitteli musiikilleen viitekehyksen, joka pohjautui muinaisista mustan kulttuurin opinkappaleista johdettuun käsitteistöön. Fletcher Hendersonin traditionaalisen swing-musiikin kautta se viittasi myös kosmologiaan ja filosofiaan. Sun Ran ja hänen Arkestransa radikaalit ”fire music” -esitykset New Yorkissa 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa olivat aidosti transkendenttisen avantgarden kauneimpia ja hurjimpia hetkiä. Amiri Bakara kutsui Sun Raa mustan taiteen visionäärikseksi intellektuelliksi. John Coltrane löysi uusia ulottuvuuksia soittoonsa Sun Ran vaikutuksesta. Ra oli pesunkestävä sivullinen, jonka puhe oli täynnä lempeästi esitettyjä arvoituksia. Hän ja hänen sisäpiirinsä elivät kädestä suuhun ja kulkivat kimalteleviin avaruusasuihin pukeutuneina. He olivat niin totaalisen hip kuin vain olla ja saattaa.
Sun Ran ajatusten syvin olemus on kaikesta päätellen pyrkimys vapauttaa ihminen avaruusmatkailun ja kosmisten sävelien kautta. Vaikka hänen ilmaisutapansa tuntuu yhä “faroutilta”, hän ei ollut ainoa laatuaan. Todisteeksi siitä käy Sun Ran elämäkerturin John Szwedin esipuheessaan lainaama Louis Armstrongin kaunis lausahdus: ”Musiikkimme on salaseura”. Siihen joko uskoo tai ei usko. Charles Mingus uskoi Sun Rahan täydestä sydämestään kun tämä saapui ensimmäistä kertaa New Yorkiin ja käveli sisään Five Spot -klubille. ”Mikäs sinut tänne toi, Sunny?” ”Kyllähän minä käyn Greenwich Villagessa useinkin”, Sun Ra vastasi. ”Ei kun siis mikä sinut toi tälle planeetalle?”
SPACE IS THE PLACE Yhdysvallat, 1974. 82 min. K-15. Ohjaus: John Coney. Tuotanto: Jim Newman. Levitys: Plexifilm. Käsikirjoitus: Joshua Smith. Musiikki: Sun Ra ja The Intergalactic Myth- Science Solar Arkestra. Pääosissa Sun Ra (Sun Ra), Ray Johnson (The Overseer), Christopher Brooks (Jimmy Fey), Barbara Deloney (Candy), Erika Leder (Tania), John Bailey (Bubbles), Clarence Brewer (Bernard), Ron Vernon (Agentti nro 1), Morgan Upton (Agentti nro 2), Sinthia Ayala (Chili Pepper) ja La Shaa Stallings (Bertha)
John Coneyn Space Is the Place esitetään Kiasma-teatterissa perjantaina 19. 11. klo 15.
Viime hetken lisäys ohjelmaan: Phill Niblockin Sun Ra -lyhytelokuva The Magic Sun (1968) esitetään Avanto-yökerhossa torstaina 18. marraskuuta.
