“Ajatus siitä, että kääntäisi
kokonaan selkänsä elektroniselle
musiikille, jotta elämän
eliksiiri paljastaisi kasvonsa ja
pääsisi virtaamaan suonissamme.
Elämän tuli tukahduttaa
lopulta konservatiivin. Kukaan
ei kestä loputonta vankeutta
sinihohtoisen laatikon sisällä.
Ne, jotka vain odottavat vallankumouksellista
hetkeä eivätkä
yritä luoda sitä, hukkaavat
elämänsä. Tavoitteemme ei
voi olla muu kuin aseistettu
vastarinta – se näyttää vakavasti
otettavammalta kuin niin
sanottujen ‘pasifistien’ surkeat
yritykset. Jos ihminen on valmis
saattamaan henkensä vaaraan
poliittisen muutoksen takia,
hän on vakavissaan. Symbolinen
vaikutus on suurempi kuin
toiminnan aikaansaama vaikutus.
Olemme aina kokeneet
olevamme palava keihäs, joka
halkaisee ajan. (...) Meitä ei
kiinnosta pop-tähteys, vaikka
– jos rehellisiä ollaan – se on
joskus hyvin imartelevaa.”
- Alec Empiren manifestista Das
Paradies versteckt sich jenseits der
Bildschirme (”Paratiisi on kuvaruudun
tuolla puolen”, 1998)
Saksalainen Alec Empire (os. Alexander Wilke, s. 1972) ei pelkää suuria sanoja, mahtipontisuutta ja asioiden mustavalkoistamista, mutta kuten yllä olevan sitaatin loppu kertoo, hänen vilpittömyytensä on aseista riisuuvaa. Sitaatti jatkuu näin: ”Ne, jotka asettavat itsensä toisten yläpuolelle, ovat vaarassa joutua hirtetyksi verekseltään.” Tämä on (Ranskan vallankumouksen lisäksi) punk-kulttuurista tuttua etiikkaa, ja Empiren henkiset ja musiikilliset juuret ovatkin Länsi-Berliinin anarkisti-punkissa. Hän soitti teini-ikäisenä punkbändeissä, mutta kaupungin 90-luvun alun kukoistava underground-tekno-scene houkutteli nuorukaisen pian piiriinsä. Empiren ensimmäiset levyjulkaisut olivat tanssittavaa, varsin tyypillistä aikansa housea ja teknoa.
Parissa vuodessa Alec Empire ja kumppanit alkoivat kuitenkin politisoitua kyllästyttyään rave-kulttuurin eskapismiin ja passiivisuuteen uuden saksalaisen rasismin nousun edessä. Empire, jonka isoisä kuoli keskitysleirillä sosialistisen vakaumuksensa takia, etniseltä taustaltaan syyrialainen Hanin Elias ja Swazimaassa syntynyt Carl Crack perustivat alkuvuodesta 1992 elektronisen Atari Teenage Riot -trion. Sen ensi-singlen Hetzjagd auf Nazis (“Ottakaa natsit kiinni”) inspiraation viimeisenä niittinä olivat itäsaksalaisten skinheadien hyökkäykset turvapaikanhakijoiden asuntoloihin poliisin katsellessa vierestä ja arjalaisten osoittaessa taaempana suosiotaan. Musiikiltaan Atari Teenage Riot ei vielä tällöin oleellisesti eronnut muista reippaamman raveteknon tekijöistä, ja iso englantilainen levy-yhtiö Phonogram tarjosi heille hieman yllättäen rahakasta sopimusta sekä järjesti joukon laajoja Euroopankiertueita. Bändi ajautui ensialbumia tehtäessä väistämättömään konfliktiin levy-yhtiönsä kanssa tämän yrittäessä muokata siitä kaupallisempaa. Klassiseen rockbisneksen kapinallisten tyyliin Atari Teenage Riot sai pitää muhkeat ennakot levytyssopimuksen purkautuessa, ja rahoilla perustettiin oma levymerkki Digital Hardcore Recordings vuonna 1994.
Tässä vaiheessa ATR:n ja Alec Empiren soololevyjen saundi alkoi muuttua aidosti futuristiseksi megamiksaukseksi raivoisinta junglea (ennen kuin tyylisuunnan nimi ”gentrifioitiin” drum&bassiksi ja itse musiikki vaatepuotien tapetiksi), punkkia, speedmetallia, noisea ja hardcore- teknoa. Nyt heistä kiinnostuivat yhdysvaltalaisen hiphopin supertähdet Beastie Boys, joiden perustama Grand Royal -levymerkki julkaisi joukon Atari Teenage Riotin ja Alec Empiren levyjä. Parissa vuodessa yhtyeestä ja Empirestä tuli globaaleja rocktähtiä, ja ATR lisäsi keitokseensa vaikutteita hip hopista ja 60-luvun soulista mekaanisten äänensärkijöiden läpi ajettuna. Sloganeiden asiapitoisuudesta ei kuitenkaan tingitty: Deutschland Has Gotta Die!, Death of A President D.I.Y.!, Revolution Action!
Suomessa Alec Empire on jäänyt varsin tuntemattomaksi ilmiöksi, vaikka suomalaisten alan vaikuttajien tiiviisti seuraama brittiläinen musiikin valtamedia on esitellyt häntä innokkaasti. Se johdattaa ajatukset synkeisiin yleistyksiin kulttuuri-ilmapiiristämme. Vai olisiko kuviteltavissa, että Bomfunk MC’s radikalisoituisi jos Tony Halme onnistuisi muuttamaan kansankiihotuksensa teoiksi? Nyt jo hiipuvaa konemusiikkikulttuuria saivat 90-luvulla Suomessa dominoida toimittajien ja jopa taidemuseoiden hyväksynnällä aivoton hedonismi ja postmodernismia lainailevat feikkifilosofiat. Ehkä juuri näiden kytkentöjen takia ”vaihtoehtoväki” ja aktivistit ovat anakronistisesti vierastaneet ”kokeellisuutta”, vaikka sanalla on nykyään laajoissa kansankerroksissa positiivinen kaiku aina television kotikokkiohjelmia myöten.
Alec Empiren tuotannon toinen puoli koostuu kokeellisesta electronicasta, jota saksalainen, filosofi Gilles Deleuzen kunniaksi Mille Plateaux -nimeä kantava levymerkki alkoi julkaista 1994. Tästä puolestaan Empire on kertonut näin: ”Motivaationi säveltää tai tuottaa musiikkia on aina poliittinen. Atari Teenage Riotilla ja Digital Hardcore Recordsin julkaisemalla soolostuffillani kuten The Destroyerilla on vain yksi funktio: riot sounds produce riots! Mille Plateaux -levyilläni on sama tarkoitus, mutta niiden kehittely on ollut toisenlaista. Esimerkiksi Hypermodern Jazz 2000.5:llä ja Les Étoiles des Filles Mortes’lla palasin tiettyihin hetkiin, jolloin eri musiikkityylit – freejazz, bebop, musique concrète jne. – tuottivat jotain, jota kutsun vallankumoukselliseksi energiaksi. Tästä lähtökohdasta kehitin musiikkia meidän aikaamme vastaavaksi. Koska kyseessä ei ole ’todellinen’ kehitys, musiikki saa aikaan surrealistisen vaikutelman.”
Atari Teenage Riot hajosi vuonna 2001 Carl Crackin kuoltua huumeiden yliannostukseen. Sen jälkeen Alec Empire on julkaissut vain yhden sooloalbumin, vuoden 2002 Intelligence And Sacrificen. Seuraava ajankohtainen kannanotto soololevyn muodossa on luvassa alkuvuodesta 2005. Empire on aina vuolaspuheisissa haastatteluissaan korostanut ajankohtaiseen musiikkipoliittiseen tilanteeseen liittyvien strategioiden merkitystä, joten onkin kiinnostava nähdä mihin johtopäätöksiin hän on tullut tämänhetkisessä Suuressa Pelissä.
> http://www.digitalhardcore.com/artist_bio.asp?Artist_ID=1
Alec Empire esiintyy Avanto-yökerhossa Gloriassa lauantaina 20. marraskuuta.
Empire osallistuu myös Avantopaneeliin Kiasmassa samana aamuna klo 11.
