Andy Warholin esikoiselokuvassa Sleep (1963) nähdään Warholin silloinen poikaystävä, runoilija John Giorno nukkumassa yli viiden tunnin ajan. Elokuvan aikana ei tapahdu mitään muuta.
Sleep on eräs niistä elokuvahistorian merkkiteoksista, joita harva on omin silmin nähnyt. Se muistetaan nykytaiteen kohutuimpiin kuuluvana provokaationa, mutta yleisesti sitä pidetään vieläkin vain jonkinlaisena elokuvallisena vitsinä. Yleinen käsitys on, että se on tylsä, realistinen ja reaaliaikainen kuvaus yhdestä ainoasta kuvakulmasta. Vasta myöhemmät tulkinnat ovat korostaneet Sleepin merkitystä yhtenä strukturalistisen, ”filmiä välineenä” tutkivan elokuvan lähtölaukauksista ja samalla herkkänä homoeroottisena mestariteoksena. Warhol kuvasi sitä peräti viiden kuukauden ajan. Siinä on monia eri kuvakulmia, ja valaisun variointiin ja tunnelmien vaihteluun on kiinnitetty paljon huomiota. Ja mikä huomattavinta: osa otoksista toistuu sellaisenaan teoksen aikana viisikin kertaa.
Mainospiirtäjänä ja taidemaalarina mainetta saavuttanut Andy Warhol (1928–87) ihaili 1960-luvun alussa monia New Yorkin boheemeja underground- elokuvantekijöitä, etunenässä dekadenttia Jack Smithiä, joka oli juuri saanut valmiiksi mestariteoksensa Flaming Creatures (1963, Avanto 2001). Warholin itsestään luoman mytologian mukaan hän oli kuitenkin perusluonteeltaan liian neuroottinen ja sulkeutunut, jotta varsinaisen elokuvanteon vaatima ryhmätyö olisi vielä tuolloin tullut kyseeseen: ”Kainostelin sitä, että ihmiset näkisivät minut kameran kanssa. Olin tietoinen itsestäni silloinkin kun kuvasin tuntemiani ihmisiä. Ainoa kerta, jolloin en ujostellut filmaamista oli Sleepin yhteydessä, koska siinä tähti nukkui, eikä muita ollut lähettyvillä”, kommentoi taiteilija itse myöhemmin kirjassaan Popismi: Andy Warholin 60-luku (Odessa, 1985).
New Yorkin Film-makers’ Coopin johtaja ja Film Culture -lehden julkaisija Jonas Mekas näki Sleepin tuoreeltaan. Väitettiin, että Sleep on ”loukkaus älykkyydelle”, mutta Mekasin mielestä se oli tärkeä teos. Warhol vaati, että elokuva pitää aina esittää nopeudella 16 ruutua sekunnissa (eikä 24 ruudun alkuperäisellä kuvausnopeudella), jolloin kaikki elokuvassa nähdyt liikkeet hidastuvat kolmanneksen verran todellisesta. Mekasin mielestä tämä juuri oli Warholin taiteen ydin, se ”pieni ratkaisu, joka siirtää kokonaisuuden täysin uudelle kannalle”. Mekas julisti, että Warhol esittää uuden näkemyksen maailmasta ja ”ylistää olemassaoloa hidastamalla havaintojamme”.
John Giorno on muistellut Sleepin
tekemistä: ”Rakastin nukkumista tuohon
aikaan. Saatoin nukkua yleensä
12 tuntia vuorokaudessa…silloin
kaikki asiat valveilla olivat niin kamalia.”
Sleep onkin tässä mielessä hyvin
perinteinen teos: hienoviritteinen elokuvallinen
muotokuva, jossa tekijälle
rakas ihminen tekee sitä mitä rakastaa
eniten.
Andy Warholin Sleep Kiasma-teatterissa sunnuntaina 21. marraskuuta klo 16.00-20.45. Ilmainen sisäänpääsy.
