Taide ja vallankumous

“Elokuva on totalitaarisen yhteiskunnan utopia. On varauduttava pahimpaan. Pitäkää pari tuntia hauskaa, menkää elokuviin. Man Ray sanoi kerran: ’Huonoimmissa näkemissäni elokuvissa oli aina viisi upeata minuuttia, sen sijaan parhaat ja kehutuimmat elokuvat ovat juuri ja juuri viiden minuutin arvoisia.’ Eli huonossa elokuvassa on kaikesta valvonnasta huolimatta viisi minuuttia, joihin manipulaatio ei ole yltänyt. Hyvissä elokuvissa ei kaikista yrityksistä huolimatta ole enempää kuin viisi minuuttia manipuloimatonta aikaa. Tehkää elokuvia, elokuva on kaikista taiteista vähiten vapaa! Manipuloikaa, ryhtykää elokuvaohjaajiksi!”
– Ernst Schmidt jr.:n manifestista Kino & Film (1968)

Avannossa nähtävä elokuvaesitys Destruktionsfilme kokoaa wieniläisen elokuvantekijän, teoreetikon ja ag-aktivistin Ernst Schmidt jr.:n (1938–88) elämäntyön yhteen. Se on hänen itsensä vuonna 1979 hahmottelema kokonaisuus uransa kulmakivistä. Esitys koostuu 19 elokuvasta, joista viisi (Kunst und Revolution, N, Bodybuilding, Einszweidrei ja Filmreste) pohjautuu wieniläisten aktionistitaiteilijoiden 60-luvun happeningeihin.

Näytöksen dramaturgiaa voidaan pitää jopa kosmologisena. Se alkaa ”elokuvallisen kielen luomistapahtumalla” (Weiss) päätyen pitkän kaaren jälkeen samaisen kieleen tuhoamiseen (Filmreste, Farbfilm). Hillittömimmät elokuvat heijastelevat omalaatuisen taiteilijan sielunmaisemaa todellisen ”direkt cineman” keinoin: The Merry Widow kuvaa juuston sulamista näyttelijän kasvoilla, Prost on interaktiivinen ryyppyelokuva ja Rotweissrot puolestaan ”filmatisointi Itävallan lipusta”. Kunst und Revolution on lyhyt, historiallinen taltiointi Institut für Direkte Kunstin sensaatiomaisesta aktiosta Wienin yliopistolla 7. kesäkuuta 1968. Tapahtuman johdosta Günter Brus, Otto Mühl ja Oswald Wiener joutuivat itävaltalaisen median ennennäkemättömän, viikkokausia kestäneen ajojahdin kohteeksi. Brus (masturboi ja ulosti laulaen samalla Itävallan kansallislaulua) ja Mühl (viskoi olutta ympäri luentosalia) saivat tempauksesta ankarat vankilatuomiot, mutta Wiener vapautettiin näytön puutteessa (luennoi tietokoneista).

Omien projektiensa lisäksi Schmidt oli myös yksi itävaltalaisen avantgarden tärkeimpiä esitaistelijoita ja puolestapuhujia kirjoittamalla lukuisia poleemisia artikkeleita aiheesta. Massiivisen hakuteoksen Eine Subgeschichte des Films. Lexikon des Avantgarde-, Experimental- und Undergroundfilms (1974, toim. yhdessä Hans Scheuglin kanssa) jatkoksi oli suunnitteilla vieläkin kattavampi kaikkien elokuvan lajien hakuteos, jonka kimpussa Schmidt työskenteli kymmenen viimeisen elinvuotensa ajan.

Schmidt näki elokuvan radikaalin kulttuurisen muutoksen välineenä: “Riippumattomien elokuvantekijöiden toiminta, euroopanlaajuisen co-op-toiminnan aloittaminen ja establishmentin hävittäminen tekee perinteisestä elokuvasta hyödyttömän. Sitä voidaan korkeintaan käyttää uusien elokuvien leikkausmateriaalina, elokuvien, joita esitetään tanssipaikoissa ja heijastetaan talojen seinille. Festivaalien arvostelulautakunnat käyvät tarpeettomiksi, samoin kuin itse festivaalit ja vanhentuneet akatemiat. Elokuvantekijät tulevat saamaan paitsi oikeuden poliittiseen toimintaan, myös elokuvien esittämiseen milloin tahansa missä tahansa tiloissa, oikeuden materiaaliin ja teknisiin laitteisiin, julkaisuoikeuden lehdissä ym.” (1968)

Schmidtillä oli ns. hankala, kompromisseihin taipumaton luonne, johon kuluttava elämäntapa toi oman lisänsä. Hän kuoli vuonna 1988 vain 50 vuoden iässä, kun hänen trilogiansa Denkwürdigkeiten eines Nervenkranken (“Hermosairaan muistiinpanoja”) toinen osa oli juuri valmistumassa. 15 vuoden aikana Schmidt ehti saada valmiiksi yli 50 lyhytelokuvaa. Hänen jäämistöään hoitaa nykyään hänen veljensä, ja pelkästään kirjallisen materiaalin laajuus on valtiollisen arkiston tasoa.

Tavoitteena tuhota perinteinen elokuva

PETER TSCHERKASSKY

Bodybuilding (1965, 9 min.) antaa jo viitteitä siitä, mihin suuntaan Kurt Krenin jälkeen ollaan menossa. Elokuva käsittelee samannimistä Otto Mühlin aktiota n:o 19 sekä hänen aktiotaan n:o 18, Rumsti-Pumpsti/Schießscheibea ("Räiskis-mäiskis/Maalitaulu"). Schmidt työstää materiaaliaan anarkistisesti. Krenin tarkasti laskettujen leikkausstrategioiden tilalle tulee kaoottinen materiaalin organisointitapa. Sen lisäksi että aktio menee äärimmäisyyksiin ihmisvartalon käytössä, myös elokuvan eheys yritetään hajottaa. Tuon tuostakin kuvaan ilmestyy kirkasta filmiä, positiivi- ja negatiivifilmiä käytetään samanarvoisina rinnakkain, valotusvirheitä jätetään tahallisesti filmille. Kun Kren rajoittui visuaaliseen ja pidättäytyi hienostuneesti käyttämästä ääntä, löytyy Schmidtin ääniraidalta villi kollaasi erilaisista, mielivaltaisesti valituista lähteistä, josta kaiken lisäksi on magneetin avulla pyyhitty pätkiä pois. Siinä missä Kren rakensi, Schmidt hajottaa. Bodybuilding voidaan tulkita varhaisena muotoiluna esteettiselle toimintaohjelmalle, jonka tavoitteena on tuhota perinteinen elokuva.

Einszweidrei (1965-68, 13 min.) koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osasta. Siinä hallitsevat jälleen otokset erinäisistä Mühlin aktioista höystettynä found footagella: puhallinmusiikkia käsittelevällä elokuvalla, jossa kansallispukuiset nuoret miehet näyttävät seuraavan Mühlin edesottamuksia hyväksyvästi ja kriittisen asiantuntevin elkein. Valie Export ulkoiluttaa konttaavaa Peter Weibelia talutushihnassa Kärntnerstraßella; tätä seuraa johdonmukaisesti found footagea koiratarhasta; sitten otoksia Wienin kaduilta, jalankulkijoita, liikennevaloja, autoja. Muodollisesti uutta on destruktiivinen ote, joka alkaa kääntyä materiaalia itseään vastaan. Schmidt piirtää ja maalaa ensimmäistä kertaa suoraan filminauhalle. Tämä ei suinkaan tarkoita mitään siroja kaiverruksia, vaan pitkittäin vedettyjä paksuja tussiraitoja, jotka kilpailevat rajusti kuvan kanssa. Joissakin kohdissa filminauha on leikattu pituussuunnassa kahtia ja liimattu takaisin kokoon siten, etteivät puoliskot enää osu aivan kohdalleen. Toisaalla taas filmiä on rei´itetty. Elokuvassa on myös pätkiä, joita ei alunperin ollut milloinkaan tarkoitettu näytettäviksi, esimerkiksi filmilaboratorion käsin kirjoitettuja muistiinpanoja, starttinauhoja sekä kirkasta ja mustaa vetonauhaa. Moninkertainen valotus, jota vielä Steine ("Kiviä") -elokuvassa käytettiin tarkan suunnitelmallisesti kohteiden esittämiseen, viedään Einszweidreissa niin pitkälle että Mühl alkaa haihtua olemattomiin ja hänen hillittömät töhrimisorgiansa voi enää vain aavistaa täydellisen ylivalotuksen aikaansaaman lähes valkoisen, rajussa liikkeessä olevan harson lävitse.

Filmreste ("Filmintähteitä", 1966, 10 min.) on tässä hahmotellun tyylisuunnan kohokohta. Ääni koostuu gospelsäkeestä ("…and a thing called love. Oooouh!"), uutislähetyksen lauseista ("…israelilaiset panssarikolonnat ovat liikkellä … etelän suunnassa olevalle aavikkoreitille…"), yhdestä ainoasta, vähän väliä toistuvasta pianon soinnusta, surinasta ja erilaisista muista häiriöäänistä sekä Schmidtistä itsestään lausumassa kolminumeroisia lukusarjoja. Elokuvassa käytetyt "jämämateriaalit", kuten jo elokuvan nimi antaa ymmärtää, ovat jo itsessään osittain tunnistettavan rajalla, osittain muutettu tunnistamattomiksi väri- ja tussikynillä, erilaisten happojen avulla sekä filmiä muilla tavoin käsittelemällä. Filmin emulsiopinta on lopullisesti muuttunut elokuvan materiaaliksi, fyysiseksi kohteeksi. Ainoaksi vaatimukseksi jää, että filmi on saatava menemään kopiointilaitteesta läpi.

Einszweidrei- ja Filmreste -elokuvissa Kurt Krenin aloittama suuntaus saavuttaa päätepisteensä. Aktioelokuvissaan Kren meni pitkälle yli dokumentin rajan ja loi omia taideteoksiaan, jotka elivät omaa elämäänsä aktioiden rinnalla. Juuri Krenin omaleimainen tapa rakentaa elokuvansa (paikoitellen yksittäisessä kuvassa on satoja leikkauskohtia, jotka Kren omakätisesti liimasi liimapuristimessa niin, että jälki jää elokuvaprojektiossa selvästi näkyviin) antoi niille ilmaisuvoimaa, joka väistämättä alkoi kilpailla kuvauksen aiheen kanssa. Juuri siitä syystä, että näitä elokuvia olisi voinut virheellisesti pitää dokumentteina, ne toivat esille vaatimuksen elokuvasta itsenäisenä taidemuotona. Niissä on kuitenkin säilytetty tasapaino, joka antaa dialogin muodon niiden suhteelle kuvaamiinsa "materiaalihappeningeihin". Ernst Schmidt jr. otti askeleen eteenpäin vapautuakseen kuvattavasta ulkomaailmasta kokonaan.

(Artikkelista Rekonstruierte Kinematografie. Ilmestynyt teoksessa Avantgardefilm Österreich. 1950 bis heute. Wien: Wespennest 1995)

> http://www.filmvideo.at/filmdb_display.php?id=218&len=en

ERNST SCHMIDT JR.: DESTRUKTIONSFILME 1965-79, ITÄVALTA
Weiss (1968) 2'
Burgtheater (1970) 5'
Prost (1968) 3'
Rotweissrot (1967) 1'
Schnipp-Schnapp (1968, yhdessä Peter Weibelin kanssa) 2'
Filmisches Alphabet (1971) 2'
Gesammelt von Wendy (1979) 2'
Eine Subgeschichte des Films (1974) 2'
Denkakt (1968) 3'
Mein Begräbnis ein Erlebnis (1977) 1'
12 Uhr Mittags – High Noon (1977) 4'
The Merry Widow (1977) 1'
Gertrude Stein hätte Chaplin gerne in einem Film gesehen, in dem dieser nichts anderes zu tun hätte, als eine Straße entlang und dann um eine Ecke zu gehen, darauf die nächste Ecke zu umwandern usw. von Ecke zu Ecke (1979) 3'
N (1978) 6'
Kunst und Revolution (1968) 2'
Bodybuilding (1965) 9'
Einszweidrei (1965-68) 10'
Filmreste (1966) 10'
Farbfilm (1967) 30'

Ernst Schmidt jr.: Destruktionsfilme Orionissa perjantaina 19.11. klo 21, uusinta sunnuntaina 21.11. klo 21.30.

Yhteiskesto 74 minuuttia, 16mm, K-15, näytöksen alustaa Gerald Weber wieniläisestä sixpackfilm-levitysyhtiöstä.

Elokuvat Kunst und Revolution ja Bodybuilding nähdään myös Avannon avajaisesityksessä Kiasma-teatterissa torstaina 18.11. klo 18.30, K-15.