Live-elokuvaa

Vive la low tech! “En ole vieläkään kuluttanut kelanauhurin mahdollisuuksia loppuun. Löydän siitä uusia asioita joka kerran. Siitä ei ole kauankaan, kun kaikki uneksivat omistavansa Revoxin. Se oli kuin Rolls Royce! Nykyisin on tämä falski ajatus ‘kehityksestä’ – markkinat tunkevat meille uutta teknologiaa jatkuvasti. Siinä on jotain totalitääristä. Se on kuin kysyisit viulistilta, miksi hän ei soita tietokoneella”, sanoi ranskalaisen Cellule d’Intervention Metamkine -ryhmän Jérôme Noetinger The Wire-lehden haastattelussa viime vuonna.

Hänen elokuvaiskuryhmänsä toimii yhtyeen tavoin. Noetinger improvisoi itse kahdella vanhalla kelanauhurilla ja 70-luvun syntetisaattorilla, ja kahdeksaa vanhanaikaista 16 millin elokuvaprojektoria operoivat elokuvantekijät Christophe Auger ja Xavier Quérel liikkuvat lavalla käännellen niiden heijastuksia eri suuntiin ja suuntaamalla niitä prismojen läpi, syövyttämällä filmiä kemikaaleilla sekä antamalla sen leimahtaa ilmileikkeihin. Lopputulos tuo mieleen 70-luvun expanded cinema -happeningit ja musique concrèten, mutta suodatettuna kaikella sillä, mitä niiden jälkeen on tullut, ennen kaikkea noise-musiikin intensiteetillä.

Ranskalaiseen konkreettisen musiikin perinteeseen jo murrosiässä törmännyt Noetinger tutustui fanzineihin kirjoittelun kautta luontevasti myös 80-luvun teollisuusmusiikki- ja noise-sceneen – Throbbing Gristleen, Merzbow’hun, Nurse With Woundiin ja muihin – ja oman kasettijulkaisuihin keskittyvän labelin ja “multimedia”- ryhmän perustaminen oli edessä parikymppisenä. Vuonna 1987 hän perusti Metamkine-nimisen oikean levymerkin ja sen rinnalle samannimisen kokeellisen musiikin postimyynti- firman. Samantyyppiset pienet monitoimiyksiköt ovat perinteisesti olleet Avannossa esitellyn musiikin kantavia voimia sekä taiteellisesti että alan infrastruktuurin kannalta. Itävaltalaisen Megon, englantilaisen Touchin tai hollantilaisen Staalplaatin tavoin Metamkinelle on ollut visuaalisuus eri muodoissaan aina tärkeää. Levymerkki tuli tunnetuksi vuonna 1992 aloittamallaan cd-sarjalla Cinéma Pour l’Oreille (“Elokuvaa korvalle”), jonka urotekoihin kuuluu muun muassa Film Without Film -näytöksessä esitettävän Walther Ruttmannin ääniteoksen Wochenende (1930) löytäminen tämän tyttäreltä ja julkaiseminen ensi kertaa äänilevyllä.

Cellule d’Intervention Metamkine on perustettu 1989, ja se on kiertänyt lukemattomat elokuva-, musiikki- ja audiovisuaaliset festivaalit. Noetinger kommentoi näkemäänsä aikoinaan näin: “Multimediatapahtumissa esitetään kuvia ja ääntä yhdessä, mutta niiden välillä ei ole todellista suhdetta. Meidän esityksemme on sen sijaan vuorovaikutteinen prosessi: musiikki ja kuvat luodaan samanaikaisesti, ja jos kuuntelisi pelkkää musiikkia yksinään, huomaisi, että jotain puuttuu.”

> http://metamkine.free.fr/

Cellule d’Intervention Metamkine esiintyy Kiasma-teatterissa lauantaina 20. marraskuuta klo 20.

Etusivu
Live-esitykset
Elokuvat ja installaatiot
Ohjelmakartta
Liput ja tapahtumapaikat
CD
Pressi
Avanto muissa medioissa
Järjestäjät
In English
Live-esitykset:
Aavikon kone ja moottori
Alec Empire
Aprox.
Astro Twin
Belgradeyard Sound System
Cellule d'Intervention Metamkine
COH
Goodiepal
Kemialliset Ystävät
Krzyzosiak Verhaverbeke feat. H.C.Gilje
Mattin
Mikko Hynninen
Ohne
Sultans
The Leo Bugariloves
DJ Vilunki & DJ Pomo
Keskustelutilaisuus