CUTS'N'TRACKS'N'BRUISES
Napsuja, naarmuja & mustelmia
Ian Penman

LEIKKAUS 1

<<< sekaan vain seremonioitta esileikeittä ennaltaharkinnatta>>>

LEIKKAAKO MEILLÄ?

<<< Virallinen tehtävä: tutustuttaa Avannossa kävijät siihen, miten antiformalismi vaikuttaa Terre Thaemlitzin ja Ultra-redin ytimessä>>>

<<< vaan entäpä jos minulla olisi tämän opasroolin varjolla aivan toisenlaisia tarkoitusperiä? Voisin väittää tämän käyvän Aloittelijan oppaasta Terre Thaemlitzin ja Ultra-redin antiformalistiseen electronicaan, ja siitä huolimatta>>>

LEIKKAUS 2

TIENVIITTA 1: "Walter Benjamin yllyttää 'taiteilijaa' tuottajana, ettei tämä tyytyisi vain positioitumaan diskurssin kautta yhteiskuntaan ja ettei tämä koskaan keräisi itselleen tuotantovälineitä, vaikka tuottaisikin niiden avulla huolella argumentoituja vallankumouksellisia tuotteita, ellei hän muuta tuotantovälineiden perimmäistä rakennetta, väännä sitä kieroon, käytä sitä väärin ja houkuttele sitä ulos tavanomaisesta kontekstistaan."(Jacques Derrida)

Toisin sanoen: kyse on TRANS-FORM-AATIOSTA itsestäänselvyytenä, jopa velvollisuutena.

LEIKKAUS 3

Kaikki materiaali, jota he alkavat työstää – olipa nauhalla sitten Nina Simonen kaltaisia artisteja tai oikeistolaisia talkshow-isäntiä tai vasemmistolaisia katumielenosoituksia – käy aina läpi selkeästi julkituodun teoreettisen ja teknisen transformaation. Tällainen muuntaminen on sekä pragmaattista että esteettisesti houkuttelevaa, sekä hyödyllistä että kuuloelämyksenä tarttuvaa. Pelissä on "totuuteen" ja vastuuseen liittyviä kysymyksiä, joita harvoin otetaan huomioon ambientin tai elektroakustisen tai elektronisen musiikin tekemisessä. Ja se, ettei tyydytä vain esittelemään alan uusimpia jippoja. Että levyjulkaisuja täydennetään valtavalla määrällä hyödyllisiä kirjoituksia, artikkeleita, viitteitä, nettiosoitteita, arkistoja, joiden kautta voi perehtyä asiaan lisää. Ne muodostavat "inklusiivisen", kaikille avoimen marginaalin, joka ei ole helposti esineellistettävissä.

Useimmat formalistit sen sijaan tyytyvät vain esittelemään uusimpia tyylillisiä positioitaan ja valintojaan: tällaisen glitchin käyttöönotto tuollaisen sijasta, tällainen dubin osakkeiden arvonnousu tuollaisen noteerauksen sijaan, viittaukset John Cagen kaltaisiin puolijumaliin pelkän omaneduntavoittelun merkeissä... Toisin sanoen musiikki käsittelee "yksinkertaisesti"ja "puhtaasti" vain muuta musiikkia: tämä valinta juontaa juurensa tuohon valintaan, joka taas juontaa juurensa muihin artisteihin (kuten nyt Cageen), jotka taas ovat tehneet omat valintansa aiemmin, jolloin taas… ja niin edelleen loputonta teleologista luuppia, kehää, kiertäen (ei ihme muuten, että luupit ovat näissä hmm... piireissä niin suosittu sävellystapa). Musiikista tulee postimerkkeilyä, jossa pyritään vain bongaamaan mikrotason erot biiteissä tai tekstuurissa tai sampleissa. Aivan kuin artistin rahoituksella, seksuaalisella suuntauksella tai ideologialla (tai sen väitetyllä puuttumisella) ei olisi PIENINTÄKÄÄN VAIKUTUSTA itse asiaan.

Thaemlitz ja Ultra-red sen sijaan pyrkivät eliminoimaan kaiken "taiteellisen"salaperäisyyden ja DEMYSTIFIOIMAAN koko prosessin. He eivät yritä peittää kaikkia niitä tekniikoita ja tuotannollisia valintoja, jotka ovat olleet vaikuttamassa lopputulokseen.

LEIKKAUS 4

TARKEMMAT TAPAHTUMAPAIKAT 1: Tutkailet juuri Ultra-redin viimeisintä cd:tä nimeltä !Amnistia! Sen kannet avautuvat monisivuisiksi: kuvassa vasemmalla on värikästä mielenosoitusjoukkoa karnevalistisessa>>>

<<<sisemmällä: megafonilogo, eräänlainen NO LOGO -logo. Väline, jolla saa viestinsä vihollislinjojen taakse. Jolla saa hetkessä muutettua laita-alueetkin ytimeksi.

Olisiko siis aika alkaa kaavailla uutta "antiformalistista"micro- tai suorastaan megaphonics-liikettä? Onko tästä tulossa jotain suurta? Ei, kyse on vain uusimmasta massiivisesta neronleimauksesta pitkässä, rikkaassa ja vaikeassa historiassa. (Tämä historia on syvällä meidän kaikkien sisimmässämme, jos olemme valmiit kuuntelemaan kyllin tarkkaan…)

Seuraavien sivunkäännösten jälkeen ilmestyy teksti isoilla kirjaimilla – TAISTELU SANANVAPAUDEN PUOLESTA ON TAISTELUA JULKISEN TILAN PUOLESTA – ja viereisessä valokuvassa on tiesulkuja, tyhjentyneitä katuja ja amerikkalaisia poliiseja levittäytyneinä kuin siniseksi hainhammaskaulaketjuksi tyhjän julkisen tilan ympärille. Sen nimi on osuva: Wall Street. Viimeisen sivukäännön jälkeen: "!Amnistia! koostuu kokonaisuudessaan nauhoituksista, jotka tehtiin New Yorkissa vuonna 2000 maahanmuuttajien oikeuksien puolesta järjestetyssä vappumielenosoituksessa".

TARKEMMAT SITAATIT 1: "TAISTELU MAAHANMUUTTAJIEN OIKEUKSIEN PUOLESTA EI OLE AINOASTAAN MARGINAALIRYHMIEN TAISTELUA. GLOBALISOIDUN EPÄVAKAUDEN AIKANA SE ON ENEMMISTÖN TAISTELUA."Saamme lukea, että WTC:n uhrien joukossa oli 66 laitonta siirtolaista, vaikka viralliseksi luvuksi ilmoitettiin… yksi. On sanottu, että historian kirjoittavat voittajat – Ultra-red välittää meille nämä tiedot, jottei näitä "näkymättömiä"ihmisiä lakaistaisi lopullisesti maton alle. !Amnistia!:lla on enemmän kuin pelkkiä poliittisia eleitä tilanteessa, jossa Yhdysvaltain äärioikeistolainen hallitus pyrkii entisestään kasvattamaan valtuuksiaan maahanmuuttajien pidättämiseksi ja heidän kansalaisoikeuksiensa polkemiseksi. Samanlaista kehitystä on havaittavissa jo Englannissakin. Mutta onko tällä kaikella jotain merkitystä elektroakustisen musiikin>>>

<<< sillä marginaalista saa materiaalia, jota ei voi määritellä etukäteen: mistä voi esim. tietää, miten käy Ultra-redin Structural Adjustments -projektille (jossa äänitetään losangelesilaisen Union de Vecinos -vuokra-asunto-osuuskunnan taistelua parempien asumisolojen puolesta)?>>>

<<< kun taas xx% nyky-electronicasta on vain mihinkään sitoutumatonta äänikollaasia, muotokokeiluja tyyliin "mitähän ääniä minä taiteilija saan aikaan jos toiminto A yhdistetään väärin lopputulos Nollaan? Oho, kuunnelkaas tätä! Koneiden hurinaa öisessä kaupungissa! Mutta>>>

<<< aivan, rakkaus ennalta määriteltynä kulttuurisena funktiona ja siten väärinkäytettynä. Sanokaamme vaikka että KUUNNELLAAN mitä TAPAHTUU, kun muistot eräästä vuonna 1906 Yhdysvalloissa tapahtuneesta lynkkauksesta yhdistetään montaasin avulla samaan aikaan Italiassa kirjoitettuun Futuristiseen manifestiin>>>

<<< jälkiteollisella aikakaudella rakkaus on ideologian välikappale, joka helpottaa 'julkisen' ja 'henkilökohtaisen' tilan jaottelemista erilleen, ja samalla tavoin sekin pohjautuu epätasa-arvoon ja ulkopuolelle sulkemiseen. Koko kumppaninhakuprosessi ei ole enää niinkään oikean henkilön etsimistä kuin enemmistön pois sulkemista."(Thaemlitz Lovebomb-cd:n kansiteksteissä)

LEIKKAUS 5

>>> Thaemlitzin Love For Sale -kappaleessa homoelämäntyylien siloiteltu kaupallistaminen (ns. pink economy) sekä kaikenlaiset "myyntivaltit"(samaa sukupuolta olevat hahmot suutelevat toisiaan banaaleissa komediasarjoissa, karikatyyrimäiset sipsuttajahomot meikkaavat heteromiehiä muuttumisleikeissä, vankilaraiskauksista ja -seksistä oman maailmankaikkeutensa muodostavassa amerikkalaisten rangaistuslaitosten saaristossa "vitsaillaan"oudon viehättyneesti>>>

+ NAURURAIDAN LISÄYS TÄHÄN (jälkityöstönä): hah__________haa

LEIKKAUS 6

<<< Thaemlitzin jännittävän hienovarainen MONTAASI, jossa on yhdistetty Minnie Ripperton laulamassa Lovin’ You’ta Afrikan kansalliskongressin radiopropagandaan, joka yllyttää aseellisen vallankumouksen ja itsensä uhraamisen tielle. (Liekö sattumaa, että samaa Ripperton-samplea on käytetty paljon "global dancefloor"- ja ambient chill-out -kuvioissa, joissa digataan lintuääniä>>>

<<< Lovebombin ennalta-arvaamattomat volyyminmuutokset – volyymi montaasina, volyymi subjektiivisena positiona – tekevät viileän lineaarisen kuuntelun mahdottomaksi>>>

<<< lapsuuden peilivaiheesta lähtien meitä pommitetaan kuvilla lauluilla leikkauksilla lähikuvilla STEREOtypioilla, jotka kaikki pyörivät sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti Rakkauslaulujen moniselitteisen "Sinän"ympärillä, yhtä aikaa sekä houkuttavasti että vieraannuttavasti. Jäykästä tyylittelystä huolimatta niistä kuitenkin löytyy aina jokaisen rakkauselämään "sopiva koko unisex-tyyliin>>>

<< Ultra-redin Second Nature- ja Ode to Johnny Rio -levyt käsittelevät julkisten tilojen ja yksityiselämän mutkikkaita kohtauspaikkoja ja/tai niiden valvottua eriyttämistä. Voisi jopa yleistää, että kaikessa heidän tuotannossaan on kyse samankaltaisesta – mutta aina yksilöllisestä – rakkauden uudelleen määrittämisestä, rakkaudesta kehittyvänä prosessina JULKISESSA tilassa eikä vain jonain epämääräisenä perspektiivin pakopisteenä X kuvan ulkopuolella, neljän seinän sisällä>>>

"en niinkään kaipaa lauluja rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudesta kuin äänikuvaa rakkauksien yhteensovittamattomista eroista. Uusia intohimon kohteita ruokitaan vanhentuneilla teemoilla, sampleilla ja tekniikoilla."(Thaemlitz Lovebombin kansiteksteissä)

<<< liittyy yhteen? Kolme miestä lynkataan eräässä etelävaltioiden pikkukaupungissa vuonna 1906. Italialaiset futuristit julistavat ajan kuolleeksi ja ylistävät uudenlaista musiikkia, joka vasta odottaa syntymistään ("hälyn taide!"). Apartheidin vastaisen taistelun muistopäivänä nykyjulkimot tungeksivat samaan valokuvaan nallekarhumaisen Nelson Mandalan – anteeksi Mandelan – viereen, mutta eivät hingu samaa vaikkapa Yasser Arafatin kanssa. Tshekkoslovakia 1968. Japani 1945. Black Power 1966>>>

"Aika on poistunut keskuudestamme. Aika kuoli eilen."

TARKEMMAT TAPAHTUMAPAIKAT 2: Ultra-red on usein tiivisti mukana ruohonjuuritason aktivismissa ja kollektiivisissa hankkeissa Los Angelesin kaupungissa, sekä keskustassa että lähiöissä. Vanhemmassa Structural Adjustments -projektissa otettiin käyttöön formalistinen kenttänauhoitusten traditio. Päinvastoin kuin formalistit, joille "puhtaat"ja "manipuloimattomat"äänitykset joissain autenttisissa Toiseuden ympäristöissä (luonnossa, aavikolla, kaukomaiden heimojen luona jne.) ovat suoranainen fetissi, Ultra-red nimenomaan tulee väliin kesken prosessin sekä käytännön aktivisminsa kautta että äänityksiä miksaamalla ja remiksaamalla. Microphonics-genre kohtaa kunnallispolitiikan! Ultra-redille "puhtaus"on ideologinen konstruktio, jonka myötä voi välttyä ottamasta kantaa vallitseviin olosuhteisiin – joko henkilökohtaiselta, ammatilliselta, poliittiselta tai musiikin tekemisen kannalta.

<<< hermokaasu lynkkaukset terrorismi yhden tai useamman jumalan tai heidän eri nimiensä ja pyhien kirjoitustensa nimissä, "korkeampi"tarkoitus ja useampiakin kuviteltuja utopioita joihin kuuluu (ellei suorastaan nimenomaisena ja pakollisena) apokalyptinen konflikti… onpa sulla muuten ihanaa huulikiillettä tänään, mistä sä ostit sitä?>>>

LEIKKAUS 7

TARKEMMAT SITAATIT 2: Ultra-redin biografia/historiikki: www.ultrared.com

TARKEMMAT TAPAHTUMAPAIKAT 3: Yksityiskohdat Terre Thaemlitzin teorioista ja nomadisesta vaelluksesta: www.comatonse.com

LEIKKAUS 8

"Intersticesin tavoitteena on hahmottaa, miten edellä mainitsemani levyilläni käyttämäni digitaaliset äänenkäsittelyprosessit ja sävellysteni yhteiskunta-analyyttiset tavoitteet liittyvät toisiinsa, ja samalla yrittää monimutkaistaa 'tekoprosessistaan kertovien albumien' formalistisia kuvioita, jotka ovat koko elektroakustisen ja digitaalisen musiikin kompastuskivi." (Thaemlitz Intersticesin kansiteksteissä)

<<< riittääkö, että ilmoittautuu ja ruksaa kokeellisuuden ruutuun vain sen itsensä (ja sen tuottaman mielihyvän) vuoksi? Elektroakustiset säveltäjät - niin vanhat kuin uudet, niin akateemiset kuin undergroundimmatkin – eivät loppujen lopuksi pureudu analyysissään yhtään sen syvemmälle kuin: minä tein näin, koska minä halusin tehdä niin. Koska se oli tehtävissä. Mutta koskaan ei pohdita, mistä tuo etuoikeutettu "minä"kussakin tilanteessa koostuu. Esimerkiksi siltä kannalta, että eri aikoina ihmiskunnan historiassa vain tietyillä ihmisillä on ollut vapautta/välineitä kokeiluihin ja TILAA niille, niin symbolisesti kuin kirjaimellisestikin. Tai sitä, että tämä tila alkaa tätä nykyä vaikuttaa jo hiukan kuluneelta ja rapistuneelta, että elektroakustista musiikkia tekevä nykysäveltäjä voisi pikemminkin hankkia kokonaan UUTTA tilaa kokonaan UUSILLE ihmisille ja UUSILLE aiheille kuten>>>

<<< Eniten olen poistanut digitaalisten prosessien avulla lauluosuuksia, mikä kuvaannollisesti vaientaa populaarimusiikissa vallalla olevan diskurssin – JOTTA myös poistojen saumakohdissa olevat marginaaliset äänet pääsevät kuuluviin."(Thaemlitz Intersticesin kansiteksteissä)

<<< niin kutsutussa formalismissa keskustellaan ainoastaan MUOTOA KOSKEVISTA muutoksista eri aikakausien ja taiteenlajien välillä tai sisällä, eli siitä miten maalia levitetään kankaalle, eikä siitä miten rahaa/pääomaa levitetään taidemaailmassa. Esim. siitä miten uusimman ihQn remiksauksen levitys>>>

<<< kuka muka on määrännyt, että juuri ja ainoastaan NÄILLÄ termeillä keskustellaan nousevasta UUDESTA musiikista? Ne ovat sama vanhasta puhtaasta villasta tehty formalistiviltti, jolla voi tukehduttaa uuden musiikin palon yhtä tehokkaasti kuin etnohenkisellä rave-ponchollakin... Kyse on KESYTTÄMISprosessista, jossa tietysti seksuaalisetkin>>>

LEIKKAUS 9

TARKEMMAT TAPAHTUMAPAIKAT 4: "… sen ajan kaoottinen KUOHUNTA mahdollisti ensimmäiset projektini."Thaemlitz aloitti ’uransa’ dj:nä Manhattanin transseksuaalien kuumissa house-klubeissa. ’Whore house’-kappaleissaan kuten Sloppy 42nds hän ei ole pelkästään tietäväisesti silmää iskevällä nostalgiatripillä, vaan ikään kuin asettaa melankoliset pianokuvionsa tuon kadonneen aikakauden/paikan (vahva esimerkki julkisissa tiloissa tapahtuneista yksityisistä aktioista, jotka tuottivat uusia muotohybridejä) musiikilliseen topografiaan sen jälkeen kun Disney-korporaatio on ostanut koko kulmakunnan tukkualennuksella. Hieman samasta on kyse kun ambient-trance-electronicassa samplataan "etnisiä tribaalikulttuureita"ja tuotetaan hygieenisen turvallista kliseemössöä, jossa laaja ja monisäikeinen underground-juuristo typistetään muutaman sekunnin "ihan kivaan"melodianpätkään, suoraan Luonnosta sähköistetyn lämpöpeiton alle aamunkoitteessa kantautuvaan sukupuolettomien delfiinien kuoroon>>>

<<< Tuotannon ulkopuolella on AINA Ulkopuoli. Ei ole esimerkiksi lainkaan sattumaa, että Lovebombilla nivotaan yhteen italialaisen futurismin sahalaidat ja koko yhteisön hiljaisesti hyväksymät kolmen neekerin lynkkaukset Thaemlitzin entisessä kotikaupungissa. Yksityiskohtien huomaamisessa on aina voimaa: hirttolava oli kyhätty paikallisen musiikkiliikkeen pianonkuljetuskonteista – kuten Stevie Wonder lauloi, eebenpuunmusta ja norsunluunvalkoinen rinta rinnan käymme yhdessä ain>>>

<<< tai kaupungin vuokra-asuntoalueet. Voi hyvin kysyä, että jos Amerikka on rakennettu itsensä rakastamisen varaan, niin miksei siellä ole julkista terveydenhuoltoa, meistä eurooppalaisista se tuntuu>>>

<<< itse asiassa yksi antiformalismin määritelmistä voisikin olla: maailma jossa tutkielma elektronisesta musiikista johtaa luonnostaan kysymyksiin vuokra-asunnoista ja julkisesta terveydenhuollosta ja>>>

<<< verrattuna siihen, että formalistit ovat kiinnostuneita vain viittauksista toisiin taideteoksiin, ja siihen että heidän ei tarvitse olla vastuussa tekemisistään kuin rajalliselle listalle taiteellisia eroavaisuuksia – mikä taitaa kuitenkin tarkoittaa vain samankaltaisuutta. Teos X muistuttaa toisia teoksia – ja se on sen (ainoa) eroavaisuus. Painotus KANTAAOTTAVA antiformalistinen musiikki/teksti on verkosto, kudos joka koostuu jäljistä jotka johtavat aina muualle kuin teokseen itseensä tai sen edeltäjiin. Tunnelinäköinen formalismi sulkee katseensa kaikelta myllerrykseltä ja ristiriidoilta ja Ulkopuolelta ja>>>

LEIKKAUS 10

<<< tällainen formalismi on usein tukeutunut vahvasti akateemiseen maailmaan ja valtion tukijärjestelmiin. MUTTA SE EI ANNA PIENINTÄKÄÄN MERKKIÄ SIITÄ, ETTÄ SE OLISI MITENKÄÄN OSA YHTEISKUNTAA. Nykyään vallalla oleva diskurssi on melkein kuin suunniteltu jo ennakolta ehkäisemään (vähän kuin Valkoisen talon tiedotustilaisuuksissa) VÄÄRÄT KYSYMYKSET ja kaikenlaisen kritiikin. Me emme saa kysyä: miksi meidän pitäisi olla vähääkään kiinnostuneita siitä, mikä teidät johti äänittämään juuri tuon glitch-äänen eikä tuota toista? Se kuulostaa aivan samanlaiselta kuin viimevuotisetkin 70 minuuttia glitchiänne. Eikö koko tämä projekti ole jäänyt rajoitustensa vangiksi ja muuttunut sitä paitsi turvallisen laitostuneeksi? Mikä onkin paradoksien paradoksi — tämän piti olla musiikkia, jonka tarkoitus oli tunkeutua terävillä särmillään turvallisuuden julkisivujen läpi ja kaataa ne... Mutta mitään ei koskaan päästetä murskaamaan sen omaa representaatiota itsestään "avantgardena" ja "kokeellisena" ja>>>

"… monet näistä ihmisistä puhuvat musiikistaan tosiaankin vain pelkkinä abstrakteina ääninä, aivan kuin se olisi jotenkin erillään yhteiskunnasta tai jopa sen yläpuolella… Minusta tuo puhetapa on itsessään oma ideologinen julkisivunsa; yhteiskuntaa ei voi paeta (…) Pidän siitä, että tietokoneilla tehdyssä musiikissa ei ole mitään luonnollista. Koska mikään ei ole luonnollista."(Thaemlitz)

" I didn't mean for it to end this way, I —"

LEIKKAUS 10+1

SATUNNAINEN LOPPUSITAATTI

"Tyytyisitkö rytmiin, josta mahtipontisuus puuttuu?"

Rainer Maria Rilke: Lyö minut pirstaleiksi, musiikki

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< TAAKSE
ALOITA ALUSTA>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>