Pekka Airaksisen musiikki on ollut suurimman osan hänen 40 vuotta kestäneestä urastaan ajastaan edellä. Airaksisen nykyiset suunnitelmat ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Hän aloitti jo 80-luvulla sarjan albumeita ja sävellyksiä, joista jokainen on omistettu yhdelle buddhalaisen mytologian tuhannesta Buddhasta. Tällä hetkellä hän on vasta noin sadannen Buddhan kohdalla, vaikka onkin oletettavasti Suomen tuotteliain levyttävä artisti. Vuonna 2003 hänen albumeitaan ilmestyy noin 15.

Airaksinen tunnetaan edelleen parhaiten vuonna 1967 perustetusta kohuyhtye The Spermistä, jonka musiikista hän vastasi ja jonka sieluksi häntä on sanottu. Hänen The Spermin aikana tekemänsä nauhoitukset muistuttavat pikemminkin kymmenen vuotta myöhemmin syntyneitä noisea ja teollisuusmusiikkia kuin ketään hänen aikalaisistaan tai innoituksen lähteistään, jotka olivat ennen kaikkea Cagen ja Stockhausenin tapaisia 50-60-lukujen elektronisen musiikin klassikoita. Eri taiteenlajeja live-esityksissään yhdistäneessä The Spermissä oli mukana myös kuvataiteilijoita kuten Peter Widén, Markus Heikkerö ja kollektiivin aivoiksi kutsuttu J.O. Mallander sekä Mattijuhani Koposen kaltaisia poikkitaiteilijoita.

35 vuodessa kaikki on muuttunut niin paljon, että tuon aikaisia taistoja ei nykyisessä pelokkaassa ja uuskonservatiivisessa ilmapiirissä juuri muistella, ja jos muistellaankin, niin aika on värittänyt muistot. Aikalaistodistusten mukaan The Sperm kävi etenkin alkuvaiheessaan hyvinkin vakavamielistä sissisotaa suomalaista status quota ja talvisodan henkeä vastaan huumeiden ja seksuaalisen vallankumouksen propagoinnin sekä dadaistisen huumorin avulla. Kuten vallankumousta puuhannut 60-luvun opiskelijanuoriso ympäri Eurooppaa, spermiläiset imivät innokkaasti vaikutteita amerikkalaisesta freejazzista, underground-rockista ja anarkistisesta vastakulttuurista. Lopulta Koponen ja Widén tuomittiin vankilaan "sukupuolikurin loukkaamisesta" erään The Spermin esiintymisen aikana. Heidän vapauduttuaan poliisitoimet jatkuivat, vaikka valtamedian kriitikot ylistivät kollektiivin taiteellisia saavutuksia yhä innokkaammin, esiintymiset olivat loppuunmyytyjä suurmenestyksiä ja yhtye alkoi kiertää Suomen tanssilavoja osana isompaa viihdepakettia. The Spermin hajottua 1970 Airaksinen jatkoi kokeellisen musiikkinsa tekemistä pysytellen nyt enimmäkseen äänitysstudiossaan. 70-luvulla hän myös osallistui muutaman muun entisen spermiläisen tavoin kuvataiteilijaryhmä Elonkorjaajien näyttelyihin psykedeelisillä maalauksillaan.

Pekka Airaksisen koko musiikillisen tuotannon punaisena lankana on hyvin persoonallinen ilmaisutapa — huojuvat ja hajoavat rytmit, kiihkeä dynamiikka ja kuumeiset visiot. Elektroniselle musiikille epätyypillisesti hänen otteensa on aina siloittelematon, spontaani ja improvisatorinen. Airaksisen 80-luvulla kehittämä, bebopia, freejazzia ja (myöhemmin teknosta ja hiphopista tutuksi tullutta) 808-rytmikonesaundia yhdistävä kosminen konejazz ällistyttää edelleen. Seuraavalla vuosikymmenellä kuvaan tulivat mukaan tekno-vaikutteet, mutta erikoisella tavalla suodatettuna hänen elämänkokemuksensa ja buddhalaisen elämänkatsomuksensa läpi.

Tiibetin buddhalaisuus on Airaksiselle omiaan — Dalai Laman tavoin hän on humoristinen ja tärkeilemätön merkkimies. Hän saattaa kuitata tuhannesta Buddhasta kertovien pyhien kirjoitusten sisällön sanomalla, että niistä löytyy "tilastotietoa tulevaisuudessa elävien Buddhien elämistä" sekä "runsaasti transgalaktista liikennettä" ja yhtä hilpeästi leimata puolet viimeaikaisesta tuotannostaan "triviaalimusiikiksi". Airaksinen ei The Sperminkään aikana tuonut omaa persoonaansa esille, vaan soitti konserteissa usein vahvistinkaapin takana. Viimeiset 30 vuotta hän on pysytellyt lähes täydellisesti poissa median valokeilasta. Hänen 2000-luvun musiikkinsa on ollut saatavilla vain hänen www-sivuiltaan.

Avanto-festivaalin esiintyminen on levynjulkaisukonsertti: Love Records julkaisee marraskuussa Madam I'm Adam -nimisen tupla-cd-kokoelman hänen musiikkiaan vuosilta 1968-2003. Konsertin ohjelmasta suurin osa on aivan tuoretta materiaalia, mutta sen lisäksi kuullaan joitakin uustulkintoja "kultaisen 60-luvun" Sperm-suosikeista. Airaksinen on suunnitellut konsertin visualisoinnin, joka saamiemme ennakkotietojen mukaan on psykedeelinen. Illan toisena esiintyjänä on buddhalaista glitchiä ja minimalistista noisea soittava englantilainen Simon Wickham-Smith.