Venäläisen kokeellisen elokuvan historia alkoi 1920-luvulla, kun Sergei Eisensteinin, Dziga Vertovin, Lev Kuleshovin ja Alexander Dovzhenkon elokuvakokeilut järisyttivät maailmaa. Neuvosto-Venäjän totalitaarisen järjestelmän tultua valtaan ja otettua kansallisen elokuvatuotannon hallintaansa (Lenin: ”Elokuva on meille kaikkein tärkein taidemuoto”) kokeilut kuitenkin päättyivät, ja elokuvantekijöitä ryhdyttiin vainoamaan poliittisin perustein. Uuden neuvostoelokuvan avantgardesta tuli järjestelmän uhri.
1960- ja 1970-lukujen ”suojasään” aikana pienimuotoisia kokeiluja suvaittiin jälleen, mutta totalitaarinen kontrolli jatkui edelleen. Venäläiset taiteilijat ja elokuvantekijät pystyivät irtautumaan valtion hallinnassa olevista tuotantoyhtiöistä riippumattomiksi toimijoiksi ja perustamaan omia studioitaan vasta valtakoneiston heikennyttyä 1980-luvun puolivälin tienoilla, jolloin elokuvien tuotantojärjestelmää uudistettiin myös hallinnollisesti.
1980-luvun alussa syntyi uusi kokeellinen liike, ”Rinnakkaiselokuva” (”Parallelnoje Kino”), joka yhdisti virallisen järjestelmän ulkopuolella toimivat radikaalit elokuva- ja videotaiteilijat. Pietarissa, silloisessa Leningradissa, liikettä edustivat Jevgeni Jufit (”nekrorealismin isä”), Jevgeni Kondratjev (”Debiili”) ja Andrei Mjortvyi, Moskovassa puolestaan Aleinikovin veljekset, jotka organisoivat Cine Fantom -elokuvakerhoa ja julkaisivat samannimistä lehteä, sekä Boris Juhananov ja joukko muita. 1980-luvun lopun taloudellinen ja poliittinen epävakaus kuitenkin heikensi sekä virallisten että riippumattomien studioiden työskentelymahdollisuuksia: venäläinen elokuva toipui ja alkoi tuottaa uusia teoksia vasta viiden vuoden ”sokkihoidon” jälkeen.
Nyky-Venäjällä kokeellisen elokuvan tilanne on vaikea. Taloudelliset ja poliittiset muutokset vaikuttavat toimintaan kaikilla tasoilla — niin taiteellisesti, sosiaalisesti kuin muutenkin. Kaikesta huolimatta kokeilut kuitenkin jatkuvat.
Stekljannoje pole (”Lasipelto”) -ohjelma on jatkoa vuonna 1999 aloittamalleni sarjalle, joka esittelee riippumattoman ja kokeellisen elokuva- ja videotaiteen parissa toimivien venäläistaiteilijoiden uusia teoksia.
Aleksandr Gladishevin Color Time (2006, restauroitu versio) ja Sonia Nelubinan Horsa-la (2001) on maalattu käsin suoraan selluloidille. Teoksia yhdistää valojen, värien, linjojen ja liikkeiden huima leikki. Anton Hlabovin Sun in the Box (2006) vie katsojan arvoitukselliseen merkkien maailmaan animoimalla erään yksinkertaisen kuvion, joka on tietotekniikan yleistymisen takia tullut osaksi jokapäiväistä elämäämme. Merkin koodi ei kaipaa purkamista, vaan kutsuu katsojaa yksinkertaiseen vuorovaikutukseen elokuvan esityksen aikana. Aleksei Krutshkovski puolestaan esittelee teoksessaan Dead Fingers Talk (2007) visuaalisesti intensiivisemmän kuvan, jonka hän on luonut käyttämällä videoartefakteja ja vääristymiä sekä hyödyntämällä signaalin suoraa muokkaamista.
Sonia Nelubina: Horsa-la (2001)
Boris Kazakovin Alphabet (2004) on venäjän kielen tärkeimmän merkkijärjestelmän, kyrillisten aakkosten, visualisointi. Elokuvauransa 1990-luvulla aloittanut Dmitri Trofimov ja hänen kumppaninsa Anzhela Ashihmina ovat niin ikään käyttäneet kollaasitekniikkaa, mutta tässä tapauksessa videotyössä. Ashihminan ja Trofimovin lyhytelokuvat France: a post-card (2005), Petra: a post-card (2005) ja Morocco: a post-card (2006) käyttävät lähtökohtanaan Ashihminan maailmanmatkoillaan kuvaamia ”kotivideoita”. Trofimov käsittelee materiaalia leikkaamalla siitä lyyrisiä, runollisia ja intiimejä hetkiä, jotka kuvaavat henkilöitä jossain konkreettisessa paikassa jonain tiettynä aikana. Kokoamalla elokuvat yhteen Postikortit-otsikon alle taiteilijat palauttavat mieliimme yhden miltei unohtuneen kommunikointitavan sekä ajat, jolloin ihmiset vielä lähettivät toisilleen postikortteja kertoakseen jännittävistä kokemuksista uusissa paikoissa. Aivan kuin noiden päivien lyhyet, runolliset ja tunteelliset postikorttitekstit, heidän elokuvansa ovat täynnä lyhyitä onnen hetkiä ja arjesta irrottautumisen riemua.
Boris Kazakov: Alphabet (2004)
Videotaiteilija Kirill Shuvalovin ja säveltäjä Vladimir Rannevin teos Room 3806 (2004) liittää yhteen elektronista musiikkia ja Saksassa 1920-luvulla julkaistujen lääketieteellisten teosten kuvitusta, joissa esitellään lasten ultravioletti- ja kvartsisädehoitoja. Teoksen aavemaiset retusoidut valokuvat provosoivat alastomuudellaan ja outoudellaan: lapset nähdään niissä kloonausta ja geenimanipulaatiota muistuttavien lääketieteellisten kokeiden näytekappaleina. Kuvan ja äänen täsmällinen yhdistäminen luo jännittyneen ilmapiirin, jossa kaikki on mahdollista. Ilmassa on maailmanlopun tuntua, huolta yhteisestä tulevaisuudestamme sekä teknologisen kehityksen ja säteilyn seurauksista.
Leonid Tishkov ammentaa kokemuksistaan kuvataiteilijana, kirjailijana ja kuvittajana luodessaan fantastisten luomustensa maailman uudelleen valkokankaalla. Elokuvassaan Deep Sea Diver — Watermelon (2006) Tishkov ja elokuvan toinen tekijä Dmitri Samsankov näyttävät katsojalle syvämerensukeltajan syntymän. Olioita kuvaillaan seuraavin sanoin: ”Heidän ihonsa — sukelluspukujen — samettisuus tuo mieleen nallekarhun, tuon rakastetun lastenlelun; pitkä happiletku on kuin loputon napanuora, jota ei koskaan katkaista ja joka seuraa meitä koko elämämme ajan ja sitoo meidät maahan ja ikuisuuteen”. Teoksessaan Gas (2005) nuori videotaiteilija masha_sha puolestaan yhdistelee irrallisia kuvia toisiinsa rinnakkaisen leikkaustekniikan avulla ja luo tuntemuksen välittömästi uhkaavasta vaarasta. Otosten yksinkertainen vastakkainasettelu synnyttää uusia merkityksiä, jotka omalla tavallaan todistavat Lev Kuleshovin ja Sergei Eisensteinin montaasiteorian oikeellisuuden. Dmitri Lavrinenkon Cannon-valokuvakameralla kuvaama ja taitavasti leikkaama Metr:oo (2006) kuvaa Moskovan metrojärjestelmää, sen arkkitehtuuria, vauhtia ja rytmiä sekä siellä matkustavien ihmisten tunteita ja arkea. Hänen kameransa liikkuu miltei jatkuvasti ja pysähtyy vain satunnaisiin lähikuvaotoksiin kasvoista, kehoista ja muista yksityiskohdista.
masha_sha: Gas (2005)
Käytän itsekin todellisuutta inspiraationlähteenä poeettiselle elokuvalliselle tilalle teoksissani Untitled #1 (2005) ja Another Place and Yet the Same (2005). Elokuvat ovat täynnä runollisia kuvia ja tulkintoja meitä ympäröivistä arkisista esineistä ja näkymistä. Kalsea kaupunki, katutanssijan karkea, intohimoinen ja viettelevä tanssi, kameraan (ja yleisöön) tuijottava lapsi; maisemat — metsät, järvet, taivas, iltahämärä, kuu — jotka heijastavat luonnon kauneutta ja suurenmoisuutta... Kaikki nämä ovat ympäröineet meitä jo kauan, mutta ne on myös unohdettu ja jätetty huomaamatta. Elokuvien impressionistiset jaksot muistuttavat enemmän unia kuin lineaarisia tarinoita. Ne luovat vaikutelman toistumisesta, toistosta ja elämän jatkuvasta uudelleensyntymästä — kaikkine vaikeuksineen, kauhuineen ja kauniine yksityiskohtineen.
Masha Godovannaja
Masha Godovannaja: Untitled #1 (2005)
Stekljannoje pole — venäläisiä kokeellisia elokuvia ja videoita vuosilta 2001–2007
koonnut Masha Godovannaja
Boris Kazakov: Alphabet (2004, 4’)
Dmitri Trofimov & Anzhela Ashihmina: France: a post-card (2005, 4’)
Leonid Tishkov & Dmitri Samsankov: Deep Sea Diver — Watermelon (2006, 7’)
masha_sha: Gas (2005, 2’)
Aleksandr Gladishev: Color Time (2006, restauroitu versio, 9’)
Anton Hlabov: Sun in the Box (2006, mykkä, 38’’)
Masha Godovannaja: Untitled #1 (2005, 4’)
Dmitri Trofimov & Anzhela Ashihmina: Morocco: a post-card (2006, 1’05’’)
Aleksei Krutshkovski: Dead Fingers Talk (2007, mykkä, 5’22’’)
Dmitri Lavrinenko: Metr:oo (2006, 10’)
Sonia Nelubina: Horsa-la (2001, 4’)
Kirill Shuvalov & Vladimir Rannev: Room 3806 (2004, 5’)
Dmitri Trofimov & Anzhela Ashihmina: Petra: a post-card (2005, 2’)
Masha Godovannaja: Another Place and Yet the Same (2005, 35’)
yht. 93 min.
Kiasma-teatterissa lauantaina 17.11. klo 15.
Masha Godovannaja (s. 1976) on kokeellisen elokuvan tekijä ja kuraattori. Moskovassa syntynyt Godovannaja opiskeli musiikkia sekä kustannus- ja julkaisualaa Venäjällä ennen New Yorkin Brooklyn Collegessa suorittamiaan elokuvaopintoja. Hän on työskennellyt useita vuosia Anthology Film Archiven tutkijana ja kuraattorina sekä tehnyt monia elokuvia, joita on esitetty kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Nykyään hän asuu Pietarissa.
Masha Godovannajan luento Stekliannoe pole: Reflecting the History of Experimental Cinema in Russia Kuvataideakatemiassa (Kasarmikatu 36) perjantaina 16.11. klo 14.