Kanadalainen Michael Snow (s. 1929) on maansa merkittävimpiä kuvataiteilijoita. Hänen teoksensa Wavelength (1967) lienee kaikkien aikojen tunnetuin avantgarde-elokuva. Sen alussa nähdään laajakulmaotos lähes tyhjästä huoneesta. Vähitellen kamera alkaa zoomata äärimmäisen hitaasti kohti vastapäistä seinää. Ihmishahmojen piipahdukset huoneessa vihjaavat draamaan. Ääniraidalla kuulemme pienimuotoisia tapahtumia (puhetta, radion ja liikenteen etäistä melua) ja taajuudeltaan alati nousevaa siniaaltokohinaa. Zoomaus jatkuu ja lopulta kuva rajautuu seinällä olevaan pieneen mustavalkoiseen meren aaltoja esittävään valokuvaan. Elokuvan kesto on 45 minuuttia. Sen loputtua olemme eri tilassa kuin elokuvan alkaessa, ilman että kamera olisi fyysisesti liikkunut.
Snow on kertonut valmistelleensa Wavelength-elokuvaansa yli vuoden. Hän painiskeli muodon, rakenteen ja keston kanssa, ja pohti miten saisi filmistään mahdollisimman intensiivisen, mutta yksinkertaisen. Teos ei saanut olla liian pitkä, jottei katsoja pitkästy, eikä liian lyhyt, jottei kokemus jäisi vajaaksi. Katsojalle Wavelength on kaunis mysteeri, ratkaisematon arvoitus, joka ei tyhjene useammallakaan katselukerralla. Teoksesta on esitetty mitä moninaisimpia tulkintoja ja kirjoitettu lukuisia akateemisia lähilukuja. Elokuvahistorioitsija P. Adams Sitney on puinut Wavelengthin zoomausta perinpohjaisesti. Hän kutsuu teosta ”ihmisen koko tietoisuuden elokuvalliseksi metaforaksi”.
Wavelengthin lisäksi Snow esittelee Avannossa retrospektiivisen läpileikkauksen elokuvistaan, joista monet ovat vähintäänkin yhtä stimuloivia kuin tuo kanonisoitu klassikko. New York Eye and Ear Control (1964) oli eriparisuudessaan provosoiva aluevaltaus. Perinteisesti elokuvamusiikki on aina ollut alisteista kuvalle. Taidemaalarina ja jazzmuusikkona aloittanut Snow yhdisti säälimättömän kuivan arkkitehtuurikuvauksen ja improvisoidun, draamaa tihkuvan jazz-scoren, josta vastasi Snow'n itsensä kokoama kovassa vedossa ollut Albert Aylerin, Don Cherryn, Gary Peacockin, Sunny Murrayn, Roswell Ruddin ja John Tchicain sekstetti.
<—> (Back and Forth, 1969) on tyhjässä luokkahuoneessa tapahtuva opetuselokuva, koomisia mittasuhteita saavuttava Wavelengthin rinnakkaisteos. Kamera panoroi tyhjässä tilassa edestakaisin, jolloin katsoja on kuin tennisottelun katsomon eturivissä. Snow’n mukaan kyse on elokuvaveistoksesta, joka todistaa suhteellisuusteorian todeksi. Kiinteä massa (luokkahuone) muuttuu energiaksi (valo) nopeuden (kamera) avulla. Kirjaimet, sanat ja kieli ovat satiirisen So Is This (1982) teoksen materiaalia. Tämä anti-elokuva haastaa akateemiset tutkielmat elokuvan kieliopista uudelle tasolle.
La Région Centrale (1971) on Snow’n kolmituntinen monumentti ja yksi kaikkien aikojen erikoisimmista katsomiskokemuksista. Sen aiheena on karu vuoristomaisema Montrealin liepeillä. Elokuvaa varten Snow rakennutti monimutkaisen motorisoidun jalustan, joka mahdollisti kameran pyörimisen akselinsa ympäri kaikkiin suuntiin. Kameran pyyhkiessä ympäröiviä näkymiä maisemakuvaus muuttuu vuoristorata-ajeluksi. Kamera näyttää meille näkyjä, joita ei paljain silmin havaitse. La Région Centralen vieraantunutta tunnelmaa onkin usein verrattu Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n filosofisiin sfääreihin. Totaalisen elämyksen kruunaa jalustan käyntiäänistä muokattu elektroninen musiikki.
Corpus Callosum (2002) on George Méliès’n hengessä tehty toimistomiljööseen sijoittuva värikylläinen trikkielokuva, eräänlainen sairas parodia tietokone-efektien maailmasta, todellisuudesta, jossa kaikkea voidaan manipuloida. Se jättää näkyviin kaikki ne digitaaliset jäljet, merkit ja virheet, jotka yleensä pyritään epätoivoisesti siivoamaan pois uskottavan illuusion nimissä.
Yhdessä valokuvaaja Carl Brownin kanssa tehty Triage (2004) on tuplaprojisointi, jonka muodostaa kaksi erillistä filmikelaa: Snow’n kela on nopea ensyklopediamainen luettelo havainnoista (”24 ruutua kaikesta”), kun taas Brownin kela toimi lähes päinvastoin varioidessaan tyynesti yhtä ja samaa kohtausta. Eräänlaisena huipentumana Snow’n elokuvalliselle ajattelulle nähdään huippuharvinainen diaprojektorille ja ääninauhalle tehty A Casing Shelved (1970). Se on Snow’n kieroutunut omakuva ja samalla ajaton käsitteellinen elokuva taiteilijan työkaluista.
Videoinstallaatiossa SSHTOORRTY (2005) taiteilija vie maalaustaan rakastajattarelleen lahjaksi. Väliin astuu aviomies. Näytelty lyhytelokuva (”short story”) on jaettu kahteen yhtä pitkään jaksoon, jotka projisoidaan toistensa päälle. Tuloksena on sumea kolmiodraama, jossa hahmot kohtaavat itsensä painajaismaisesti yhä uudelleen ja uudelleen.
Snow ei koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut näytelmäelokuvista, ei edes katsojana. Niinpä hänen elokuvissaan katsoja pääsee mukaan elokuvan omaan luvattuun maahan, siihen parempaan todellisuuteen, joka pakenee arkirealismia ja perinteisiä draamallisia ratkaisuja. Hänelle elokuvan tekeminen on ollut ennen kaikkea ajattelun väline.
Mika Taanila
Michael Snow 1
New York Eye and Ear Control (1964, 34’)
Wavelength (1967, 45’)
yht. 79 min.
Orionissa perjantaina 16.11. klo 16.30,
uusinta sunnuntaina 18.11. klo 16.
Michael Snow 2
<—> (Back and Forth, 1969, 50’)
So Is This (1982, 45’)
yht. 95 min.
Orionissa perjantaina 16.11. klo 18.30,
uusinta sunnuntaina 18.11. klo 20.
Michael Snow 3
La Région Centrale (1971, 180’)
Orionissa lauantaina 17.11. klo 15.30.
Michael Snow 4
Corpus Callosum (2002, 95’)
Kiasma-teatterissa lauantaina 17.11. klo 11.
Michael Snow 5
Triage (2004, 30’)
A Casing Shelved (1970, 46’)
yht. 76 min.
Kiasma-teatterissa lauantaina 17.11. klo 13.
Michael Snow’n installaatio SSHTOORRTY (2005)
Kiasman Mediateekissa 16.11.–9.12.,
avajaiset perjantaina 16.11. klo 15.
Michael Snow on vieraana kaikissa esityksissä sekä installaation avajaisissa.
Michael Snow : Wavelength (1967)